Tässä lepää hyvin onnellinen mies, nimittäin hän oli hyvin suurta sukua ja se oli hänen onnensa, sillä muuten ei hänestä ikinä olisi tullut mitään, mutta luonnossa on kaikki niin viisaasti järjestetty, että sitä ilokseen ajattelee. Hän oli kirjailtu koruompeleilla sekä edestä että takaa ja hän oli asetettu vieraskamariin kuten kallisarvoinen, helmiompeleilla koristettu kellonjämsä — sen takana oli aina hyvä, paksu nuora eli viransijainen, joka toimitti kaiken työn ja tekee sen tänäkin päivänä monen koruompelulla kirjaillun kellonjämsän takana. Kaikki on kun onkin niin viisaasti järjestetty, että todella voi tulla hyvälle tuulelle.
Tässä lepää — niin, se on hyvin surullista! — tässä lepää mies, joka kuusikymmentä seitsemän vuotta mietti hyvää sukkeluutta; hän eli yksinäistä elämää keksiäkseen sen sukkeluuden; ja vihdoin viimein hän löysikin jotakin, joka hänen oman vakaumuksensa mukaan oli sukkeluus ja hän tuli niin iloiseksi, että hän kuoli siitä, kuoli ilosta että oli sen sukkeluuden keksinyt, eikä siitä sitte ollut hyötyä kenellekään, ei kukaan kuullut sitä. Minä arvelen ettei se hyvä sukkeluus anna hänelle rauhaa haudassakaan, sillä edellytetäänpäs nyt että se, tehdäkseen vaikutuksen, on sanottava aamiaisen aikana eikä hän vainajana yleisen käsityksen mukaan voi tulla ihmisten ilmoille kuin sydänyön aikaan; silloin ei sukkeluus sovi siihen aikaan, ei kukaan naura, ja hän saa pötkiä takaisin hautaan sukkeluuksineen päivineen. Se on surullinen hauta.
Tässä lepää hyvin saita rouva, eläissään nousi hän yöllä ylös naukumaan, jotta naapurit luulisivat että hänellä on kissa; niin saita hän oli.
Tässä lepää neiti, joka oli hyvin hyvää sukua; aina kun oltiin seurassa, piti hänen laulaa ja hän lauloi muun muassa: "mi manca la voca!" (minulta puuttuu ääntä). Se oli ainoa totuus hänen elämässään.
Tässä lepää neitsykäinen ihan toista maata! Kun sydämen kanarilintu alkaa kirkua, pistää järki sormet korviin. Ihana immyt seisoi avioliiton sädekehän ympäröimänä —! Se on arkipäiväinen juttu — mutta se on joka tapauksessa kauniisti lausuttu. Levätkööt kuolleet rauhassa!
Tässä lepää leskirouva, jolla oli suussa joutsenen joikua, mutta sydämessä pöllön sappea. Hän kierteli perheestä toiseen vaanimassa lähimmäisen virheitä, kuten ennen muinoin "Poliisin ystävä" kulki etsimässä katusiltaa, jota ei ollut olemassa.
Tämä on perhehauta; joka polvi siitä suvusta riippui niin lujasti kiinni samassa uskossa, että jos koko maailma ja sanomalehti sanoi, että "niin se on" ja pieni poika tuli koulusta ja sanoi: "minä olen kuullut sen sillä tavalla!" silloin oli pojan tapa ainoa oikea, sillä hän kuului sukuun. Ja oli se niinkin, että jos perheen kukko lauloi puoliyön aikana, niin oli aamu, vaikka yövartia ja kaikki kaupungin kellot olisivat sanoneet että on puoliyö.
Suuri Goethe lopettaa "Faustinsa" sillä, että sitä sopii jatkaa, ja jatkaa saattaisi myöskin kävelyämme täällä hautausmaalla; minä tulen tänne usein! Jos joku ystävistäni tai vihamiehistäni tekee minulle kiusaa, niin lähden tänne, etsin ensimäisen nurmikon ja vihin sen asianomaiselle miehelle tai naiselle, jonka tahdon saada haudatuksi, ja sentiensä minä heidät hautaan, siinä he sitte makaavat vainajina ja voimattomina kunnes palaavat uusina, parempina ihmisinä. Heidän elämänsä ja vaelluksensa kirjoitan sitte, omalta kannaltani katsoen, kantakirjaani ja niin pitäisi kaikkien ihmisten tehdä. Heidän ei pitäisi suuttua, vaan heti paikalla kuopata ihmiset jotka ovat olleet heille liian häijyt, ja pitää kiinni hyvästä tuulestaan ja ilmoituslehdestä. Tähän lehteen kirjoittaa kansa itse, usein kädellä jota kirjoitustaitoisen täytyy kuljettaa.
Ja kun tulee aika jolloin minä itse ja minun elämäni tarina sidotaan hautaan, niin pankaa hautakirjoitukseksi: "Hyvä tuuli!"
Sen pituinen minun tarinani.