Se syntyi lukkosepän pajassa, mutta saattoi syystä luulla olevansa rautasepän luona, niin kovin kourin mies sitä piteli, vasaroi ja viilasi. Se oli liian suuri housuntaskuun, sentähden sen täytyi joutua takintaskuun. Siellä se makasi pimeässä, mutta muuten sen määräpaikka oli seinässä, kamarineuvoksen lapsuudenaikaisen varjokuvan vieressä, joka muistutti kaulusröyhelöllä koristettua pullaa.
Sanotaan jokaisen ihmisen saavan luonteeseensa ja toimintatapaansa jotakin siitä taivaanmerkistä, jonka alla hän syntyy, Härältä, Neitsyeltä, Skorpionilta, joiksi niitä kutsutaan allakassa. Kamarineuvoksetar ei maininnut yhtään näistä nimistä, hän väitti miehensä syntyneen »työntökärryjen merkeissä»; häntä täytyi aina työntää eteenpäin.
Hänen isänsä työnsi hänet erääseen virastoon, hänen äitinsä työnsi hänet aviosäätyyn, ja hänen vaimonsa työnsi hänet kamarineuvoksen arvoon, mutta tätä viimeistä ei hän sanonut; hän oli järkevä, kelpo vaimo, joka vaikeni oikealla kohdalla, puhui ja työnsi oikealla paikalla.
Nyt oli kamarineuvos jo iäkäs mies, »sopusuhtainen», niinkuin hän itse sanoi, lukenut mies, hyväntahtoinen ja lisäksi avainviisas, jonka asian myöhemmin tulemme ymmärtämään. Aina hän oli hyvällä tuulella, kaikista ihmisistä hän piti ja puhui mielellään heidän kanssaan. Kun hän meni kaupunkiin, niin oli vaikeaa saada häntä takaisin kotiin, kun ei äiti ollut työntämässä häntä. Hänen täytyi puhua jokaisen tuttavan kanssa, jonka hän tapasi. Hänellä oli paljon tuttavia, ja tästä joutui päivällisruoka kärsimään.
Kamarineuvoksetar katseli ikkunasta. — Nyt hän tulee! sanoi hän palvelustytölle. — Pane pata tulelle! — Nyt hän seisoo ja puhuu jonkun kanssa, ota pata tulelta, muuten ruoka kiehuu liiaksi! — Nyt hän vihdoinkin tulee! Niin, pane pata jälleen tulelle!
Mutta hän ei kuitenkaan tullut.
Hän saattoi seisoa aivan talon ikkunan alla ja nyökyttää sinne. Mutta kun sitten kulki tuttava ohitse, ei hän saanut rauhaa, hänen täytyi sanoa tuttavalle pari sanaa. Hänen puhuessaan tämän kanssa tuli siihen toinen tuttava. Niin hän siis piti ensimmäistä napinlävestä ja tarttui toista käteen samalla kuin huusi kolmannelle, joka aikoi mennä ohi.
Kamarineuvoksettaren kärsivällisyys joutui kovalle koetukselle.
— Kamarineuvos, kamarineuvos! huusi hän silloin. — Niin se mies on syntynyt työntökärryjen merkeissä; hän ei pääse paikalta, jollei häntä työnnä eteenpäin!
Kamarineuvos kävi mielellään kirjakaupoissa, katseli kirjoja ja lehtiä. Hän maksoi kirjakauppiaalleen pienen palkkion saadakseen kotona lukea uudet kirjat, nimittäin saadakseen leikata auki kirjan pitkän sivun, mutta ei poikkisivua, sillä silloin ei niitä olisi voitu myydä uusina. Hän oli elävä sanomalehti kaikessa säädyllisyydessä, tiesi kihlaukset, vihkiäiset ja hautajaiset, kirjajuorut ja kaupunkijuorut, ja hän antoi salaperäisillä viittauksilla huomata, että hän tiesi asioita, joita ei kukaan tietänyt. — Tämän kaiken hän oli saanut portinavaimelta.