Koulumestari asui aivan vieressä; Hannu juoksi hänen luokseen paljain jaloin, yllään vain paita ja takki ja kädessään lintu häkkeineen.
— Minä osaan kävellä! huusi hän. — Herra Jumalani! Ja hän nyyhkytti ääneensä ilosta.
Ja Puutarha-Ollin ja Puutarha-Kirstin talossa syntyi suuri ilo.
— Iloisempaa päivää emme olisi voineet nähdä! sanoivat he molemmat.
Hannu kutsuttiin herraskartanoon. Sitä tietä ei hän ollut kulkenut moneen vuoteen; puut ja pähkinäpensaat, jotka hän niin hyvin tunsi, ikäänkuin nyökkäsivät hänelle ja sanoivat: Hyvää päivää, pikku Hannu, tervetuloa tänne! Aurinko paistoi hänen kasvoihinsa, suoraan sydämeen.
Kartanon väki, nuori, ystävällinen herrasväki, kutsui hänet luokseen, ja he näyttivät yhtä iloisilta kuin jos hän olisi ollut heidän perhettään.
Iloisin oli kuitenkin kartanonrouva, joka oli antanut hänelle satukirjan, antanut hänelle pien n laululinnun. Tosin se nyt oli kuollut, kuollut pelästyksestä, mutta se oli ollut ikäänkuin välikappaleena pojan parantumiseen, ja kirja oli ollut hänelle ja vanhemmille herätykseksi. Se hänellä vielä oli, sen hän tahtoi säilyttää ja lukea sitä, vaikka hän tulisi kuinka vanhaksi. Nyt hän myöskin saattoi olla kotiväelleen hyödyksi. Hän tahtoi oppia jonkun ammatin. Mieluumin hän tahtoi ruveta kirjansitojaksi, »sillä», sanoi hän, »sitten saan lukea kaikki uudet kirjat!»
Iltapäivällä kutsui kartanon rouva puheilleen molemmat vanhemmat. Hän ja hänen miehensä olivat puhuneet Hannun kanssa. Hannu oli hyvä ja viisas poika, hän oli lukuhaluinen ja käsitti helposti. Jumala on aina hyvän asian puolella.
Sinä iltana tulivat vanhemmat hyvin iloisina kotiin kartanosta, varsinkin Kirsti. Mutta viikkoa myöhemmin hän itki, sillä silloin läksi Hannu matkalle. Hannu oli saanut hyvät vaatteet, hän oli hyvä poika, mutta nyt hänen piti matkustaa merta myöten, kauas pois, joutua kouluun, latinalaiseen, ja vasta monen vuoden päästä he saisivat nähdä hänet.
Satukirjaa hän ei saanut mukaansa; sen tahtoivat vanhemmat pitää muistona. Ja isä luki sitä usein, mutta ei koskaan muuta kuin noita kahta tarinaa, sillä ne hän tunsi.