— Niin, se laulu sopii hyvin pienille lapsille, vakuutti täti Malla.
— Minä en parhaimmallakaan tahdolla saa ajatuksiani seuraamaan tuota
»Tanssi, tanssi, tyttisein!»
Mutta pieni Amalia saattoi seurata. Hän oli vain kolmen vuoden vanha, hän leikki nukeilla ja kasvatti näitä yhtä viisaiksi kuin täti Malla.
Taloon tuli ylioppilas, joka opetti veljiä. Hän puhui hyvin paljon Amalialle ja hänen nukeilleen, puhui aivan toisin kuin kaikki muut. Se oli tyttösen mielestä hyvin hauskaa, ja kuitenkin täti Malla sanoi, ettei ylioppilas ensinkään osannut seurustella lasten kanssa. Pienet päät muka vain tuskaantuvat sellaisesta lörpötyksestä. Pieni Amalia ei tuskaantunut, oppipa vielä ylioppilaalta ulkoa koko laulun: »Tanssi, tanssi tyttisein!» Ja hän lauloi sen kolmelle nukelleen; kaksi oli uutta, toinen neiti, toinen mieshenkilö, mutta kolmas nukke oli vanha ja sen nimi oli Liisa. Hänkin sai kuulla laulun ja pääsi siihen mukaan:
Tanssi, tanssi, tyttisein, voi, kuin hienoksi sun tein! Hieno myös on herrasmies, hatun, hanskat ottaa ties. Liivit, housut valkeat, suuret liikavarpahat. Hienoks kumpaisenkin tein, tanssi, tanssi tyttisein!
Liisa muori verraton
viime vuoden nukke on.
Tukka uus’ on, pellavaa.
Voide otsan puhdistaa.
Oikein hienoksi sun sain.
Muori kulta, mukaan vain!
Kaikki kolme tanssikaa,
sitä nähdä kannattaa.
Tanssi, tanssi, tyttisein, sievin tanssiaskelein. Suora, sorja, mallikas, kas, kuin olet kaunis, kas! Niiatkaa ja pyörikää, sepä teitä virkistää. Tanssikaa, te pienoiset, kaikki ootte herttaiset.
Ja nuket ymmärsivät laulun, pieni Amalia ymmärsi sen, ylioppilas ymmärsi sen; olihan hän itse tehnyt sen ja hän sanoi sitä erinomaiseksi. Vain täti Malla ei ymmärtänyt sitä. Hän oli joutunut lapsellisuuden aitauksen ulkopuolelle. »Hullutusta!» sanoi hän. Mutta pieni Amalia oli aitauksen sisäpuolella ja hän laulaa sitä.
Häneltä olemme sen kuulleet.
KYSY AMAGERIN MUORILTA VAIN!
Oli porkkana vanha ja painava, niin pullea, paksu ja kyhmyinen. Sisu sill' oli sentään ankara, kun kihlasi nuoren neitosen, niin korean, niin sorean, ylhäissäätyisen porkkanan. Häät vietettiin. Kestitys oli verraton, sitä rahalla maksaa ois mahdoton. Oli kaste ja kuutamo juomana, ja kukkien höytyvät ruokana, niitä lenteli niityllä hiljalleen. — Sulhanen puuttui puheeseen, kakisteli vanhaa kurkkuaan, monin kääntein tervehti vieraitaan. Nuori morsian mitään ei hiiskunut, ei hymyillyt, ei huoannut. Ja jos usko et lain, kysy Amagerin muorilta vain! Punakaalinpää oli pappina, valkojuuret neitoina morsion, parsa ja kurkku oli vieraina ja perunat lauloi kuorossa. Kaikki alkoivat sitten karkelon, ja jos usko et lain, kysy Amagerin muorilta vain! Vanha porkkana tanssi ja hyppeli, huhhei! ja selästä halkesi, siihen paikkaan kuolla kupsahti. Vaan morsian nyt hymyää, hän riemuitsee, kun leskeks jää! Miten kummasti kääntyy kohtalo! Hän vapaa, onnekas on jo, lihaliemessä impenä kellua voi, iloitsee ja karkeloi, ja jos usko et lain, kysy Amagerin muorilta vain!