— Lyökööt minut vain rikki, niin minut nostetaan ylös ja pannaan kuntoon jälleen; sillä lailla on tapahtunut muillekin minun kaltaisilleni pienemmissä vesissä.
Sentähden ei se vastannut; sillä oli muuta tekemistä, se sähkötti, hoiti laillista tointaan merenpohjalla.
Yläpuolella laski aurinko, niinkuin ihmiset sanovat; se loisti kuin mitä punaisin tuli, ja kaikki taivaan pilvet loistivat kuin tuli, toinen toistaan komeammin.
— Nyt me saamme punaisen valaistuksen, sanoivat polyypit, — joten tuo esine ehkä näkyy paremmin, jos tarve vaatii.
— Käydään kiinni, käydään kiinni! huusi merikissa ja näytti kaikkia hampaitaan.
— Käydään kiinni, käydään kiinni! sanoivat miekkakalat ja valas ja meriankerias.
Ne hyökkäsivät esiin, merikissa edellä. Mutta juuri samassa hetkessä, jolloin se aikoi puraista kaapelia, ajoi sahakala kiivaudessaan sahansa suoraan merikissan takapuoleen. Se oli paha erehdys, eikä kissa jaksanut puraista.
Liejussa syntyi aikamoinen myllerrys: suuret kalat ja pienet kalat, merikurkut ja näkinkengät juoksivat vastatusten, toistensa päällitse, söivät toisiaan, murskasivat toisiaan ja löivät toisiaan mäsäksi. Kaapeli pysyi paikoillaan täyttäen tehtävänsä, ja niin pitääkin.
Ylhäällä murjotti pimeä yö, mutta meren miljardit ja miljardit pienet eläjät loistivat. Kravut, jotka eivät olleet edes nuppineulan pään kokoisia, loistivat. Se on varsin kummallista, mutta niin kuitenkin on.
Meren eläimet katselivat sähkölennätinkaapelia.