Hän teki mitä ei mikään muu puutarhuri ollut huomannut tehdä: istutti niitä runsaat määrät herraspuutarhaan, asettaen jokaisen siihen maaperään, jota sen laatu vaati, milloin varjoon, milloin auringonpaisteeseen. Hän vaali niitä hellästi, ja ne menestyivät loistavasti.
Juutinmaan kankaalta saatu katajapensas kohosi muodoltaan ja väriltään Italian kypressin kaltaiseksi. Kiiltävä, piikkinen rautatammi pysyi sekä talvipakkasessa että kesäauringossa alati vihreänä ja oli komean näköinen. Etupuolella kasvoivat sananjalat, joita oli monta eri lajia. Muutamat näyttivät olevan palmupuun lapsia, ja toiset olivat ikäänkuin sen kauniin, hennon kasvin vanhempia, jota me kutsumme Venuksen hiuksiksi. Täällä kasvoi halveksittu takiainen, joka raikkaudessaan on niin kaunis, että se kaunistaisi vaikkapa kukkavihkoa. Takiainen kasvoi kuivassa maaperässä, mutta kauempana, kosteassa maassa kasvoi pallo-chdake, sekin halveksittu kasvi ja kuitenkin korkean vartensa ja mahtavien lehtiensä vuoksi koristeellisen kaunis. Sylen korkuisena, kukka kukan vieressä kohosi kedolta tuotu kuninkaankynttilä kuin mikäkin mahtava monihaarainen kynttiläjalka. Täällä kasvoi tuoksumaratteja, esikkoja ja metsäkieloja, villi kallakukka ja kolmilehtinen hieno ketunleipä. Ilokseen niitä katseli.
Etupuolella kasvoi rivissä, rautalangalla tuettuina, aivan pieniä päärynäpuita, jotka olivat ranskalaista alkuperää. Ne saivat aurinkoa ja hyvää hoitoa ja kantoivat pian yhtä suuria, meheviä hedelmiä kuin siinä maassa, josta ne olivat kotoisin.
Vanhojen lehdettömien puiden paikalle pantiin korkea lipputanko, missä Dannebrog liehui, ja aivan viereen vielä toinen, jonka ympärille kesäisin ja syksyisin humala kiertyi tuoksuvine kukkapyörylöineen, mutta jonne talvella vanhan tavan mukaan ripustettiin kauralyhde, jotta taivaan linnut saisivat aterioida iloisen joulun aikana.
— Meidän hyvä Larsenimme käy vanhoilla päivillään tunteelliseksi! sanoi herrasväki. — Mutta hän on meille uskollinen ja meihin kiintynyt.
Uudenvuoden aikaan nähtiin eräässä pääkaupungin kuvalehdessä vanhan kartanon kuva: siinä näkyi lipputanko ja taivaan linnuille joulun iloksi varattu kauralyhde, ja tästä puhuttiin ja huomautettiin, että se oli kaunis ajatus, joka merkitsi vanhan tavan saattamista kunniaan ja oikeuksiinsa, mikä tapa oli erikoisesti luonteenomaista kuvatulle vanhalle talolle.
— Kaikki, mitä tuo Larsen tekee, sanoi herrasväki, — toitotetaan maailmalle. Hän on onnellinen mies! Milteipä meidän täytyy olla ylpeitä siitä, että hän on meidän puutarhurimme.
Mutta he eivät olleet ensinkään ylpeitä siitä. He tunsivat, että he olivat herrasväki, he saattoivat sanoa irti Larsenin, mutta sitä he eivät tehneet. He olivat hyviä ihmisiä, ja heidän tapaisiaan hyviä ihmisiä on hyvin paljon, ja se on ilahduttavaa jokaiselle Larsenille.
Niin, sellainen on tarina puutarhurista ja herrasväestä.
Nyt voit sitä miettiä.