Ylpeä se oli ja kuuluisa se oli ja kuitenkin se kulki professorin kanssa matkalla ollessaan neljännessä luokassa. Neljäs luokka tulee perille yhtä nopeasti kuin ensimmäinenkin. He olivat tehneet hiljaisen lupauksen, etteivät koskaan eroaisi, etteivät menisi naimisiin; kirppu oli päättänyt pysyä nuorena miehenä ja professori leskimiehenä. Ja yksiinhän se vetää.
— Sinne, missä on onnistunut parhaiten, sanoi professori, — ei pidä mennä toista kertaa. Hän oli ihmistuntija, ja se on taito sekin.
Vihdoin he olivat matkustaneet kaikki maat, paitsi villien maan. Silloin professori päätti lähteä villien maahan. Siellä tosin syödään kristittyjä ihmisiä, sen tiesi professori, mutta ei hän ollut oikea kristitty eikä kirppu ollut oikea ihminen; sentähden hän arveli heidän uskaltavan matkustaa sinne ja ansaitsevan hyvin.
He matkustivat höyrylaivalla ja purjelaivalla. Kirppu teki temppujaan, ja niin ne saivat matkustaa maksutta ja tulivat villien maahan.
Täällä hallitsi pieni prinsessa; hän oli vain kahdeksan vuoden vanha, mutta hän hallitsi. Hän oli ottanut vallan isältä ja äidiltä, sillä hänellä oli tahtoa ja hän oli erinomaisen kaunis ja vallaton.
Heti, kun kirppu teki kunniaa ja laukaisi kanuunan, ihastui prinsessa niin kirppuun, että hän sanoi: »Hän tai ei kukaan!» Hän kävi aivan villiksi rakkaudesta, ja villihän hän oli ennestäänkin.
— Herttainen pieni ymmärtämätön lapsi, sanoi hänen oma isänsä, — kunhan siitä ensiksi voisi tehdä ihmisen.
— Jätä se minun huolekseni, vanhus! sanoi prinsessa, eikä se ollut kaunista kieltä pienen prinsessan puolelta, joka puhuu isälleen; mutta hän oli villi.
Prinsessa asetti kirpun pienelle kädelleen.
— Nyt sinä olet ihminen ja hallitset minun kanssani. Mutta sinun pitää tehdä mitä minä tahdon, muuten lyön sinut kuoliaaksi ja syön professorin.