— Ei, sanoi rotta, — tuo voima on ainoastaan rottakuninkaan hännässä!
Ja vesi kiehui täyttä vauhtia ja rottakuningas asettui aivan viereen, se oli miltei vaarallista. Ja hän ojensi häntänsä, niinkuin rotat tekevät maitohuoneessa, kun ne kuorivat kerman vadista ja sitten nuolevat hännän, mutta tuskin hän oli saanut häntänsä kuumaan höyryyn, kun hän heti hyppäsi pois:
— Tietysti, sinä olet kuningattareni! sanoi hän. — Lientä jäämme odottamaan kultahäihimme asti, niin on köyhillä minun valtakunnassani jotakin ilonaihetta ja pitkäaikaista onkin!
Ja sitten he viettivät häitä. Mutta monet rotista sanoivat kotiin tullessaan: "Eihän se toki ollut mitään makkaratikkulientä, rotanhäntälientähän se oli." Yhtä ja toista siitä, mitä siellä oli kerrottu, pitivät he varsin hyvin sanottuna, mutta kokonaisuudessaan se olisi voinut olla toisin. "Minä puolestani olisin kertonut niin ja niin — —!"
Se oli arvostelu, ja se on aina niin viisas — jälkeenpäin.
* * * * *
Ja tämä tarina kiersi pitkin maailmaa. Mielipiteet siitä menivät hajalle, mutta itse tarina jäi kokonaiseksi. Ja se on oikeinta sekä pienissä että suurissa asioissa ja myöskin makkaratikkuliemessä. Ei vain pidä odottaa siitä kiitosta!
"PEBERSVENDIN" YÖMYSSY.
Köpenhaminassa on katu, jolla on omituinen nimi "Hyskenstræde", ja minkätähden sillä on se nimi ja mitä se merkitsee? Se on olevinaan saksaa, mutta siinä on tehty saksalle vääryyttä: "Häuschen" pitäisi sanoa ja se merkitsee: pieniä taloja. Nämä olivat, silloin ja monta vuotta jälkeenpäin, tuskin muuta kuin puupuoteja, miltei sellaisia, jommoisia me nyt näemme markkinoilla; niin, hiukan suurempia kyllä ja niissä oli ikkunat, mutta ruudut olivat sarvea tai rakkokalvoa, sillä siihen aikaan oli liian kallista pitää lasiruutuja kaikissa taloissa, mutta tästä onkin niin pitkä aika, että isoisän isoisä, siitä kertoessaan, sanoi "ennenvanhaan". Siitä on monta sataa vuotta.
Bremenin ja Lyypekin rikkaat kauppiaat harjoittivat kauppaa Köpenhaminassa. Itse he eivät tulleet sinne, he lähettivät "svendinsä", sällinsä, ja nämä asuivat puupuodeissa "Piententalojen kadulla" ja pitivät kaupan olutta ja maustimia. Se oli nyt niin erinomaista se saksalainen olut, ja sitä oli niin monta lajia, bremeniläistä, prysingolutta, emsiläistä — ja braunschweiginmummaa, ja sitten kaikki maustimet, sellaiset kuin saframi, anis, inkivääri ja varsinkin pippuri; se se nyt oli tärkein täällä ja sentähden saivat saksalaiset sällit Tanskassa nimen: "Pebersvende", pippurisällit. Ja niiden piti kotona tehdä sitoumus, etteivät ne täällä pohjoisessa mene naimisiin. Monet heistä tulivat hyvin vanhoiksi. Heidän täytyi omin neuvoin tulla toimeen, hoivailla itseään, itse sammuttaa tulensa, jos heillä oli tulta. Muutamat heistä tulivat tuollaisiksi yksineläjiksi, vanhoiksi miehiksi, joilla on omat ajatuksensa ja omat tottumuksensa. Heidän mukaansa kutsutaan nyt jokaista naimatonta mieshenkilöä, joka on päässyt jotakuinkin vakiintuneeseen ikään, "pebersvendiksi". Kaikki tämä täytyy tietää ymmärtääkseen tarinan.