Ja malmi valui hehkuvana vormuun, vanha kirkonkello — niin, ei kukaan ajatellut sen kotipaikkaa ja kuollutta kaikua, kello valui mukaan vormuun ja muodosti pään ja rinnan patsaaseen sellaisena kuin se nyt seisoo paljastettuna Stuttgartissa vanhan linnan edustalla, torilla, missä hän jota se esittää, käveli ilmi elävänä, taistellen ja pyrkien, kokien painoa maailmasta ulkopuolellaan, hän, poika Marbachista, oppilas Kaarlen-koulusta, pakolainen, Saksan suuri, kuolematon runoilija, joka lauloi Sweitsin vapauttajasta ja Ranskan jumalhaltioituneesta neitsyeestä.
Oli kaunis aurinkoinen päivä, liput liehuivat torneista ja katoilta kuninkaallisessa Stuttgartissa, kirkonkellot soittivat kansaa juhlaan ja iloon, ainoastaan yksi kello vaikeni, se loisti kirkkaassa auringonpaisteessa, loisti kunniahahmon kasvoista ja rinnasta. Oli juuri kulunut sata vuotta siitä päivästä, jolloin kello Marbachin tornista soitti iloa ja lohdutusta kärsivälle äidille, joka synnytti lapsensa, köyhänä köyhässä kodissa, tuon kerran niin rikkaan miehen, jonka aarteita maailma siunaa, hänet, jalon naissydämen runoilijan, suuruuden ja ihanuuden laulajan, Johann Christoph Friedrich Schillerin.
KAKSITOISTA POSTIVAUNUISSA.
Oli paukkuva pakkanen, tähtikirkas sää, aivan tyyntä. Toksis! tuolla viskattiin ruukku oveen. Pau! tuolla otettiin laukauksella vastaan uutta vuotta: oli uudenvuodenaatto. Nyt löi kello kaksitoista.
"Pararamppamppaa!" Tuolla tuli posti. Suuret postivaunut pysähtyivät kaupungin portin ulkopuolelle, ne toivat kaksitoista henkeä, useammalle ei ollut tilaa, kaikki paikat olivat täynnä.
— Eläköön! Eläköön! laulettiin taloissa, missä ihmiset viettivät uudenvuodenaattoa ja juuri olivat nousseet, käsissä täytetty lasi, ja joivat uuden vuoden maljan:
— Terveyttä ja hyvää vointia uutena vuonna! sanoivat he. — Pikku vaimo! Paljon rahaa! Loppu kaikesta harmista!
Niin, sellaisia toivoteltiin ja kilisteltiin ja — posti pysähtyi kaupungin portin edustalle muukalaisine vieraineen, matkustajineen, joita oli kaksitoista.
Mitä väkeä he olivat? Heillä oli passi ja matkatavaroita niinikään, niin, lahjoja sinulle ja minulle ja kaikille ihmisille kaupungissa. Keitä olivat nuo vieraat? Mitä he tahtoivat ja mitä he toivat?
— Hyvää huomenta! sanoivat he vartiasotamiehelle portilla.