— Hyvää huomenta! sanoi hän, sillä kellohan oli lyönyt kaksitoista.

— Nimenne? Säätynne? kysyi vartiasotamies siltä, joka ensinnä astui vaunuista.

— Katsokaa passista! sanoi matkustaja. — Minä olen minä! Hän olikin aikamoinen mies, yllään karhunnahkaturkki, jalassa päällyssaappaat. — Minä olen se mies, johon hirvittävän monet kiinnittävät toivonsa. Tuleppa huomenna, niin saat uudenvuodenlahjan. Minä heitän menemään killinkejä ja taalareja, annan lahjoja, niin, minä pidän tanssiaisia, kokonaiset kolmekymentä yksi tanssiaistilaisuutta, useampia öitä en voi lahjoittaa. Laivani ovat jäätyneet kiinni, mutta konttorissani on lämmin. Olen tukkukauppias ja nimeni on Januarius Tammikuu. Minulla on mukanani ainoastaan laskuja.

Sitte tuli seuraava. Hän oli lystimestari, hän oli teatterien, naamiohuvien ja kaikkien mahdollisten huvitusten johtaja. Hänen matkatavaransa muodosti suuri tynnyri.

— Siitä me laskiaiseksi laskemme maahan enemmän kuin kissa, sanoi hän. — Minä tahdon huvittaa muita ja itseäni myöskin, sillä koko perheestä on minulle suotu lyhyin elämänikä. Minä tulen vain kahdenkymmenen kahdeksan vanhaksi! Niin, yksi päivä mahdollisesti lisätään, mutta se on ykskaikki. Eläköön!

— Älkää huutako niin lujaan! sanoi vartiasotamies.

— Huudan kuin huudankin! sanoi mies. — Minä olen prinssi Karnevaali ja matkustan nimellä Februarius Helmikuu.

Nyt tuli kolmas. Hän näytti olevan paljasta paastoa, mutta kulki pää pystyssä, sillä hän oli sukua "neljänkymmenen ritarin" kanssa ja oli ilmanennustaja. Mutta se ei ole mikään lihava ammatti, sentähden ylisti hän paastonaikaa. Hänen koristuksenaan oli kimppu orvokkeja napinlävessä, mutta ne olivat hyvin pienet.

— Martius Maaliskuu mars! huusi neljäs ja tönäisi kolmatta. — Maaliskuu mars sisään vahtiin, siellä on punssia, tunnen sen nenääni. Mutta se ei ollut totta, hän tahtoi vain laskea aprillipilaa, sillä lailla alkoi neljäs veitikka. Hän näytti olevan hyvin kärkäs. Hän ei toimittanut paljon, mutta piti monta pyhäpäivää. — Tuuli menee ylös ja alas! sanoi hän. — Sadetta ja päiväpaistetta, muuttoa talosta ja muuttoa talon. Minä olen myöskin muutto-asioitsija, olen hää- ja hautajaiskutsuja, osaan sekä nauraa että itkeä. Minulla on arkussa kesävaatteet, mutta olisi hyvin hullua ottaa ne käytäntöön. Tässä minä olen! Juhlatilaisuuksissa esiinnyn silkkisukissa ja puuhkassa.

Nyt astui vaunuista nainen.