— Jumalalle kiitos maidosta! sanoi vaimo. — Nyt me voimme saada maitoruokaa, voita ja juustoa pöytään. Se oli oivallinen vaihtokauppa.
— Niin, mutta lehmän minä taas vaihdoin lampaaseen!
— Se onkin varmaan parempi! sanoi vaimo. — Sinä olet aina niin ajattelevainen. Lampaalle meidän laitumemme juuri riittää. Nyt me voimme saada lampaanmaitoa ja lampaanjuustoa ja villasukkia, niin, villaisen yöröijyn! Sitä ei lehmä anna! Se luo karvansa. Sinä olet ihmeen ajattelevainen mies!
— Mutta lampaan minä vaihdoin hanheen.
— Saammeko todella tänä vuonna kekrihanhea, isä kulta! Sinäpä muistat aina tuottaa minulle iloa. Voi kuinka sinä osaat olla herttainen. Hanhi saattaa olla lieassa ja vielä lihoa Martinpäiväksi.
— Mutta hanhen minä vaihdoin kanaan! sanoi mies.
— Kanaan! Se oli hyvä kauppa, sanoi vaimo. — Kana munii, se hautoo, saamme poikasia, saamme kanatarhan! Sitä minä juuri olen - niin hartaasti toivonut!
— Niin, mutta kanan vaihdoin säkkiin mädäntyneitä omenia.
— Nyt minun pitää suudella sinua! sanoi vaimo. — Kiitos, oma mieheni. Nytpä minä kerron sinulle jotakin. Kun sinä olit lähtenyt, niin minä päätin laittaa sinulle oikein hyvän aterian: purjosipulilla höystettyä munakakkua. Munat minulla oli, sipuli minulta puuttui. Silloin minä läksin koulumestarille. Siellä heillä kyllä on purjosipulia, tiemmä, mutta vaimo on saita, senkin vietävät. Minä pyysin saada lainata. Lainata? sanoi hän. Meidän puutarhassa ei kasva mitään, ei edes mädäntynyttä omenaa. En sitäkään voi teille lainata. Nyt minä voin lainata hänelle kymmenen, niin, koko säkillisen! Se on hauskaa, isä!
Ja sitten hän suuteli miestään keskelle suuta.