Emilie otti laatikosta esiin piirustukset, jotka esittivät tsaarin linnaa, hänen omaa linnaansa, Yrjön muistolahjat. Niitä katseltiin ja niiden ääressä ajateltiin, ja monet ajatukset tulivat mieleen. Hän muisti päivän, jolloin hän isän ja äidin huomaamatta meni alas portinvartian vaimon luo, joka makasi kuolemaisillaan. Hän istui hänen luonaan, piteli hänen kättään, kuuli hänen viimeiset sanansa: »Siunaus! — Yrjö!» Äiti ajatteli poikaansa. Emilie näki siinä nyt erikoisen merkityksen. Niin, Yrjö oli mukana syntymäpäivillä, oikein mukana!
Seuraavana päivänä sattui talossa taasen olemaan syntymäpäivä: kenraalin syntymäpäivä. Hän oli syntynyt päivää tyttärensä jälkeen, tietysti aikaisemmin kuin hän, monta vuotta aikaisemmin. Nyt saapui taasen lahjoja ja näiden joukossa satula, erinomaisen komea, mukava ja kallisarvoinen; sellaista ei ollut kuin eräällä prinsseistä. Keneltä se oli? Kenraali oli haltioissaan. Pieni lippu seurasi mukana. Jos siihen olisi ollut kirjoitettu »Kiitos eilisistä!» niin me muut kyllä olisimme arvanneet mistä se tuli; mutta siihen oli kirjoitettu: »Eräältä, jota herra kenraali ei tunne».
— Kuka maailmassa se on, jota minä en tunne! sanoi kenraali. — Tunnen kaikki ihmiset. — Ja hänen ajatuksensa kiersivät läpi suuren seurapiirin. —- Se on minun vaimoltani! sanoi hän viimein. — Hän tekee minun kustannuksellani pientä pilaa! Charmant!
Mutta kenraalitar ei tehnyt pientä pilaa, se aika oli ohi.
* * * * *
Ja nyt oli juhla, taasen juhla, mutta ei kenraalilla. Erään prinssin luona oli pukutanssiaiset; myöskin naamiot olivat sallitut.
Kenraali saapui Rubensina kantaen päätään korkealla, yllään espanjalainen puku, pieni röyhelökaulus, vyöllä tikari. Kenraalitar esiintyi rouva Rubensina, yllään musta samettipuku, joka ulottui korkealle korviin saakka ja joka oli kauhean kuuma, Kaulassa myllynkivi, s.o. tietysti suun röyhelökaulus, kaikki tarkalleen hollantilaisen kuvan mukaan, jonka kenraalin herrasväki omisti ja missä varsinkin ihailtiin käsiä — ne olivat aivan kuin kenraalittaren kädet.
Emilie oli Psyke, yllään harsoa ja pitsejä. Hän oli kuin liitelevä joutsenen untuva; hän ei ensinkään tarvinnut siipiä, ne olivat ainoastaan Psyken merkkinä.
Siellä oli komeutta, loistoa, valoa ja kukkia, rikkautta ja makua. Oli niin paljon katseltavaa, ettei ennättänyt huomata rouva Rubensin kauniita käsiä.
Musta domino, hatussaan akaasian kukka, tanssi Psyken kanssa.