— Kvoik! Voi!
Ruumis oli kuollut, rupikonna surmattu, mutta minne jäi kipuna sen silmistä?
Auringonsäde otti sen, auringonsäde vei jalokiven rupikonnan päästä.
Minne?
Älä kysy luonnontutkijalta, kysy mieluummin runoilijalta. Hän kertoo sinulle sen satuna. Ja kaalimato oli siinä mukana ja haikaraperhe on siinä mukana. Ajattelehan, kaalimato muuttuu ja tulee kauniiksi perhoseksi!
Haikaraperhe lentää yli vuorten ja puutarhojen, pois kaukaiseen Afrikaan ja löytää kuitenkin lyhyintä tietä takaisin kotiin, Tanskan maahan, samalle paikalle katolle. Niin, se on melkein liian satumaista ja kuitenkin se on totta. Voit hyvin kysyä luonnontutkijalta; hänen täytyy se tunnustaa. Ja sinä itsekin sen tiedät, sillä sinä olet sen nähnyt.
Mutta entä jalokivi rupikonnan päässä?
Etsi sitä auringosta, näe se, jos voit!
Sen loisto on liian väkevä. Meidän silmämme eivät vielä kykene katsomaan kaikkeen siihen loistoon, minkä Jumala on luonut, mutta me saamme kyllä näkevät silmät, ja siitä vasta tulee ihanin satu; sillä me olemme itse siinä mukana.