Evans horjui ja päästi äkkiä kiroten nutun maahan. Hän seisoi tuokion ja tuijotti Hookeriin, sitten hän ähkyen tarttui kurkkuunsa. "Älä tule lähelle", sanoi hän nojautuen puuta vasten. Sitten lujemmalla äänellä: "Minuutin päästä se on ohi."
Mutta hän ei pysynyt enää pystyssä tuenkaan varassa, vaan liukui hitaasti runkoa pitkin alas, kunnes lysähti kokoon puun juurelle. Hänen kätensä puristuivat kouristuksentapaisesti nyrkkiin. Kasvot vääntyivät tuskasta. Hooker lähestyi häntä.
"Älä koske minuun! Älä koske!" sanoi Evans tukehtuneella äänellä.
"Nosta kulta takaisin nutulle."
Kun Hooker otti käteensä kultaharkon, tunsi hän peukalonsa juuressa lievän piston. Hän tarkasti paikkaa, ja siinä näkyi noin sentimetrin pituinen hieno oka.
Evans päästi örisevän huudon ja kaatui nurinniskoin.
Hooker seisoi suu auki. Hän tuijotti kauhu silmissä okaa. Sitten hän katsahti Evansiin, joka nyt virui kiemurassa maassa ja jonka selkä notkahteli kouristuksentapaisesti. Sitten hän katsoi puunrunkojen ja köynnöskasvien välitse sinne, missä sinipukuinen kiinalaisen ruumis vielä näkyi metsän himmeässä, harmaassa siimeksessä. Hän ajatteli kartalle vedettyjä pieniä viivoja, ja silloin hänelle selvisi kaikki.
"Herra armahda minua!" hän huudahti.
Sillä okaat olivat samoja, joita dajaakit [Borneon saaren alkuasukkaita (malaijilaista rotua)] myrkyttävät ja ampuvat ruokopuhaltimillaan. Hän käsitti nyt, mitä kiinalainen oli tarkoittanut kehuessaan kätköpaikan varmuutta.
"Evans!" huusi hän.
Mutta Evans makasi hiljaa ja liikkumatta; jäsenet vain nytkähtelivät kamalasti, suonenvedontapaisesti. Ja syvä hiljaisuus täytti metsän.