"En sillä lailla", vastasi tiedemies.
"Hm. Makasimme siellä koko päivän, yön ja seuraavan päivän saamatta suuhumme muuta kuin pari kastepisaraa, jotka puristimme vaatteistamme ja teltasta. Ja allamme virtasi joki kuohuen ja vaahdoten keskellä uomaa olevan kallion molemmin puolin. Sellaisia päiviä, jotka olivat niin vailla kaikkia tapahtumia, mutta samalla niin rikkaat tunteista, en ollut vielä siihen asti elänyt. Aurinko näytti silminnähtävästä liikkumisestaan huolimatta seisovan paikallaan niinkuin silloin, kun Joosua sen pysähdytti, ja se poltti kuin läheinen pätsi, Ensimäisen päivän iltana sanoi eräs derbyshireläisistä jotakin — ei kukaan kuullut mitä — ja katosi kalliokulmakkeen taakse. Kuulimme laukauksia, ja kun Hooker kävi siellä katsomassa, oli mies poissa. Ja aamulla oli haavoittunut intialaisemme kuumeessa ja putosi tai hyppäsi jyrkänteeltä alas. Sitten ammuimme muulimme, ja pitipäs tietysti käydä niin, että sekin henkitoreissa nytkähdellessään putosi kallionreunalta syvyyteen jättäen jäljelle meidät kahdeksan miestä.
"Saatoimme nähdä intialaisen ruumiin alhaalla, pää vedessä. Se makasi suullaan ja, sikäli kuin minusta näytti, jotenkin ehyenä. Niin ahnaasti kuin kiinalaiset hänen päätänsä himoitsivatkin, oli heillä kuitenkin siksi paljon älyä, että antoivat hänen maata siinä, kunnes tuli pimeä.
"Ensin puhelimme siitä, mitä toiveita oli, että pääjoukkomme kuulisi ampumisen, ja arvailimme, joko siellä pian alettiin kaivata meitä. Illan tullen kävi keskustelu yhä kuivemmaksi ja harvasanaisemmaksi. Intialaiset pelasivat keskenään jotakin peliä pienillä kivillä ja sitten he kertoivat juttuja. Yö oli viileä, Toisena päivänä ei kukaan enää puhunut. Huulemme olivat mustuneet, ja kurkkua poltti kuin tulessa. Makailimme kallionreunalla ja tuijotimme toisiimme. Ehkä olikin parasta, että pidimme kukin ajatuksemme omana tietonamme. Toinen englantilaisista sotamiehistä alkoi kirjoitella savipiipun palasella kallioseinään jotakin jumalatonta pötyä viimeisestä tahdostaan, kunnes minä kielsin sen. Kun katsoin kallionreunalta laaksoon ja näin kuohuvan joen, teki melkein mieleni seurata intialaisemme esimerkkiä. Minusta näytti viehättävältä ja suloiselta mennä suhista ilman läpi, tietäen perillä saavansa kulauksen vettä — tai ainakin pääsevänsä janosta ainiaaksi. Mutta oikeaan aikaan tulin ajatelleeksi, että olin komentoa pitävä upseeri ja että velvollisuuteni oli näyttää hyvää esimerkkiä, ja se pidätti minut tyhmyyksistä.
"Tuo ajatus jätti kuitenkin aivoihini erään suunnitelman. Nousin ja aloin tarkastella telttaani ja sen kangasta ja ihmettelin, etten ollut ennen sitä hoksannut. Sitten silmäsin vielä kerran kallionreunalta alas. Tällä kertaa korkeus näytti minusta suuremmalta ja kuolleena makaavan sotamiehen asento tuskallisemmalta. Mutta kävi miten kävi, yrittää piti! Lyhyesti sanoen: aioin käyttää telttaa laskuvarjona.
"Leikkasin telttakankaasta melko suuren ympyrän, noin kolme kertaa niin suuren kuin tämä pöytäliina, parsin keskellä olevan reiän, solmin reunan ympäri kahdeksan nuoraa, jotka yhtyivät toisesta päästään ja siten auttoivat laskinvarjon muodostumista. Miehet loikoivat ympärillä katsellen puuhaani, jota he näyttivät pitävän jonakin uudenlajisena mielenhäiriönä. Sitten selitin aikeeni brittiläisille sotamiehilleni, ja heti kun yö oli seurannut lyhyttä hämärän hetkeä, ryhdyin tuumasta toimeen. Molemmat miehet pitelivät laitettani koholla, ja minä otin niin pitkän vauhdin kuin kävi päinsä. Ilma täytti kankaan ikäänkuin purjeen, mutta kallionreunalla — se on tunnustettava — minut valtasi pelko ja pysähdyin äkkiä.
"Heti seisahduttuani häpesin — tällainenhan olisi voinut sattua taistelussakin rintaman edessä —, menin takaisin ja otin uuden vauhdin. Tällä kertaa hyppäsin — tykyttävin sydämin, kuten muistan — suoraan ilmaan, ja suuri valkea purje pullistui yläpuolellani.
"Minusta tuntui kestävän kauan, ennenkuin laskuvarjo alkoi kannattaa. Ensin se yritti kallistua sivulle. Sitten huomasin, miten kallioseinä vieressäni syöksyi ylöspäin, kun taas itse tunnuin olevan liikkumattomana. Sitten silmäsin alaspäin ja näin pimeässä joen ja kuolleen intialaisen kiitävän vastaani. Mutta erotin myös kolme kiinalaista, jotka kauhuissaan tuijottivat ylöspäin minuun, ja näin lisäksi, että intialainen oli päätön. Silloin olisin mielelläni kääntynyt takaisin.
"Seuraavassa tuokiossa oli saappaani terä yhden kiinalaisen suussa, ja samassa silmänräpäyksessä hän ja minä makasimme päällekkäin maassa, purjekankaan peittäessä meidät alleen. Luulen, että murskasin hänen kallonsa saappaani korolla. En odottanut muuta, kuin että hänen toverinsa vuorostaan iskisivät minun pääni mäsäksi; mutta nuo pakana raukat eivät olleet koskaan kuulleet laskuvarjosta mitään ja pötkivät heti pakoon.
"Vapautin itseni telttakankaan sokkeloista ja kiinalaisen ruumiista ja katsoin ympärilleni. Noin kymmenen askelen päässä virui intialaisen pää tuijottaen kuutamoon. Sitten huomasin veden ja menin juomaan. Ympärillä oli hiljaista; kuului vain pakenevien kiinalaisten juoksu, heikko huuto ylhäältä ja veden solina. Juotuani kylliksi läksin heti matkalle jokivartta alaspäin.