Metsä ulottui täällä ihan rantaan saakka. Siintävinä ja ääriviivoiltaan utuisina kohosivat taampana etäisyydessä vuoret ikäänkuin äkkiä jäätyneet aallot. Meri oli tyven, vain mainingit liikkuivat hiljaa. Aurinko helotti polttavan kuumasti.
Airoissa istuva mies keskeytti soutunsa. "Täällä jossakin sen pitäisi olla", sanoi hän. Hän veti airot veneeseen ja ojensi kätensä suoraan eteensä.
Kokassa istuva toinen mies tähysti maata tarkoin. Hänellä oli keltainen paperilehti polvillaan.
"Tulehan katsomaan tätä, Evans", sanoi hän.
Molemmat miehet puhuivat hiljaa, ja heidän huulensa olivat kovat ja kuivat.
Evansiksi nimitetty mies tuli hoiperrellen kokkaan päin, kunnes saattoi nähdä toverinsa olan yli.
Paperi muistutti kömpelösti piirrettyä karttaa. Paljosta taskussa-kantamisesta se oli kulunut laskospaikoistaan rikki, ja mies piteli haalistuneita palasia koossa niistä kohdin, mistä ne olivat lähteneet irti. Siinä saattoi heikosti erottaa lahdelman ääripiirteet miltei poishankautuneina lyijykynäviivoina.
"Tässä", sanoi Evans, "on tyrskypaikka, ja tuossa on joen suu."
Hän kuljetti peukaloaan karttaa pitkin.
"Tämä mutkikas viiva on joki — tahtoisinpa saada siitä kulauksen suuhuni — ja tämä tähti osoittaa paikkaa."