— Se käy kyllä laatuun.
Ajatukseni saivat uuden suunnan.
— Ettehän — virkoin minä — ettehän te toki luule, että seleniitat ovat aivan äärettömän monta kertaa viisaammat ihmisiä?
— Arvatenkin ne tietävät koko joukon enemmän kuin ihmiset, ainakin koko joukon toisellaisia asioita.
— Niin, mutta… — epäröin minä, — mutta myöntäkää, Cavor, että te olette jotensakin omituinen mies.
— Kuinka niin?
— Niinpä vain… te olette tuommoinen yksinäinen olento, ja sellainen olette aina ollutkin. Te ette ole ollut naimisissa.
— Enkä tahdo ollakaan. Mutta miksikäs…
— Ja eihän teistä ole tullut sen rikkaampaa miestä kuin olette toivonutkaan?
— En ole toivonutkaan.