"Siellä istui Suuri Lunari valta-istuimellaan.
"Hän istui sinisessä, verrattain häikäisevässä valossa. Tämä valo ja hänen ympärillään oleva pimeys vaikutti sen, että hän näytti leijailevan tummansinisessä avaruudessa. Ensi alussa hän oli kuin omaloistoinen pilvi tumman valta-istuimen yläpuolella. Hänen pääkallonsa laajuus oli varmaankin useampia metrejä läpimitassa. Valta-istuimen takapuolelta levisi — syytä siihen en tiedä — koko joukko ikäänkuin valonheittäjäin viskaamia säteitä, luoden hänen ympärilleen kirkkaan sädekehän. Hänen äärellään seisoi kokonainen parvi henkipalvelijoita, pieniä ja iässä valossa epäselviä, pidellen ja kannatellen häntä, ja hämäräisessä puolipyöriössä hänen alapuolellaan parveilivat hänen henkiset käskyläisensä, muistiin panijat ja laskijat ja etsijät ja passarit ja kaikki nuo kuun hovin moninaiset hyönteiset. Vähän alempana näkyivät päällysmiehet ja sanansaattajat ja noitten lukemattomaan portaitten jok'ainoalla astinlaudalla vartijoita ja portaitten juurella suunnaton, kirjava, epäselvä, mustaan pimeyteen vihdoin katoava, aaltoileva joukko hovin alempia arvonkantajia. Myötäänsä he hieroivat jalallaan kivilattiata, aikaansaaden omituista rapinaa, ja liikuttelivat jäseniänsä, mikä synnytti kummallista humua.
"Viimeistä edelliseen pylvässaliin tullessani, alkoi musikki soida, paisuen mahtavaksi äänten pauhuksi. Airueitten huudot vaikenivat silloin.
"Jo astuin suurimpaan saliin…
"Saattueeni hajaantui viuhkamaisesti. Minun oppaani ja vartijani erkanivat oikealle ja vasemmalle, mutta minä, Fiuu ja Tsipuf vietiin kantotuoleissamme hämäräisen permannon poikki jättiläisportaitten juurelle. Silloin yhtyi soittoon suunnaton, äänekäs hyminä. Fiuu ja Tsipuf astuivat maahan, mutta minun käskettiin pysyä kantotuolissa — arvatenkin erityinen kunnianosoitus minua kohtaan. Soitto lakkasi, mutta hyminää kesti edelleen. Silloin näin näitten kymmenentuhannen pään yhtaikaa liikahtavan sangen kunnioittavasti. Se veti minunkin huomioni puoleensa, ja silloin minäkin nostin silmäni tuota sädekehän ympäröimää ylintä intelligensiä kohti, joka leijaili yläpuolellani.
"Ensi kertaa katsahtaessani säteilevään hehkuun, tuo ylevä pääkallo muistutti hyvin paljon läpinäkymätöntä rakkoa, jossa huomasi himmeitä, aaltoilevia eläyksiä. Sitten erotti aivan valtaistuimen laidan yläpuolella pienet, vetehisen-omaiset silmät, jotka katselivat hehkusta. Ei kasvoja, vaanivaiset silmät vain. Jonkun ajan perästä osasin jo erottaa alempana pienen, surkastuneen ruumiin ja niveliset raajat. Silmät tuijottivat minuun merkillisen tarkasti.
"Suuremmoista se oli. Viheliäistä se oli. Jo siinä unohti sekä pylvässalit että hymisevät joukot.
"Minua nostettiin portaalta portaalle yhä ylemmäs. Himmeänä hehkuva pää se näkyi laajenevan, niin että palvelijain ja kannattelijain ryhmät valtiaan ympäriltä katosivat näkyvistä yhä pimeyteen. Minä puolestani pitelin kiinni huojuvan kantotuolini laidoista, tuijotellen Suureen Lunariin, kykenemättä kääntämään silmiäni minnekään muuanne. Päästyäni vihdoin pienelle paltalle, noin kymmenen portaan päähän ylimmäisestä sijasta, saavutti soitto loistavimman kohtansa ja vaikeni, ja minut jätettiin ikäänkuin alastomana tähän avaruuteen, Suuren Lunarin tutkistelevain silmäin eteen.
"Hän näki nyt ensi kertaa ihmisen ja tutkisteli sitä…
"Minun silmäni laskivat alas hänen mahtavuutensa edessä ja katselivat hänen ympärillään sinisessä valossa seisovia kalpeita olentoja ja sitten alas portaita seleniitain tuhatlukuisia laumoja. Vielä kerran oli mieletön kauhu vallata minut, mutta meni ohi…