Ja sitten tuli äkkiä viimeinen tiedon-anto, tuli kuni huuto yösydännä, kuni huuto, jonka jälkeen taas kaikki on hiljaista. Se on kaikkein lyhyin tiedon-anto, alkua kahteen lauseen katkelmaan.
Ensimmäinen: "Minä olin mieletön, kun ilmoitin Suurelle Lunarille…"
Sitten tuli minutin verran kestävä pysäys. Tuntuu kuin olisi hänet keskeytetty. Sitten askel poispäin koneista… sitten kamala epäröiminen tuossa himmeässä, sinervässä luolassa… sitten äkkiä päättävä ryntäys jälleen koneita kohti, mutta liian myöhään. Sitten näkyy kiiruimmiten lähetetyn seuraavat sanat:
"Cavoriitin valmistaminen: ota…"
Sitä seuraa sana, joka ei merkitse yhtään mitään: "tuha".
Ja siinä kaikki.
Kenties hän yritti kiiruimman kaupassa lähettää sanan: "turhaa", ennenkuin hänen kohtalonsa oli ratkaistu. Mitä tuon koneen ääressä lienee tapahtunutkaan, on mahdoton sanoa. Mutta olipa mitä hyvänsä, emme me enää mitään tietoja kuusta saa, siitä olen varma.
Minä puolestani olen näkevinäni unta, ja niin selvältä se tuntuu kuin valveilla näkisin. Tuolla sinisessä hämärässä näen Cavorin hajahapsisena riuhtovan, päästäkseen irti seleniitain käsistä, riuhtovan yhä hurjemmin ja epätoivoisemmin… hän huutaa, hän puhuu moittivia sanoja, ryhtyy lopulti kenties taistelemaankin, mutta askel askelelta häntä ahdistellaan yhä kauemmas sinne, minne ei saavuta häntä enää ihmiskieli eikä ihmisten merkit, ikipäiviksi tuonne tuntemattomiin uumeniin, pimeyteen, hiljaisuuteen, jolla ei loppua ole…
End of Project Gutenberg's Ensimmäiset ihmiset kuussa, by H. G. Wells