Noin kyvykäs mies, ajattelin, ei ole mikään jokapäiväinen vieras.
— Kenties, — virkoin — kenties on parasta, että ensiksikin käymme hankkimassa multalusikan — ja vein hänet kasvihuoneen raunioille.
Hänen kylpiessään minä sitten yksinäni rupesin asiata pohtimaan. Seurustelussa Mr. Cavorin kanssa oli ilmeisesti varjopuolia, joita en ollut osannut ennakolta arvatakaan. Hänen hajamielisyytensä, joka vast'ikään oli ollut vähällä pyyhkäistä pois kaikki elävät olennot maan pinnalta, saattaa minä hetkenä hyvänsä johtaa johonkin muuhun ankaraan pulmaan. Toiselta puolen minä olin nuori, taloudellinen asemani rempallaan, ja minä tällä hetkellä valmis mihin häikäilemättömään seikkailuun hyvänsä, siinä toivossa, että hyvä siitä lopulti tulee. Olin saanut päähäni, että ainakin puolet affääriä tulisi minun osalleni. Kaikeksi onneksi minä olin, kuten jo mainittu, vuokrannut huvilani kolmeksi vuodeksi, ilman korjausvelvollisuutta. Asuntooni hätäpikaa hankittu sisustus, sen verran kuin sitä oli, oli maksamatta, vakuutettu… Loppujen lopussa minä päätin edelleen olla yksissä hänen kanssaan ja katsoa, minnepäin asia alkaa kallistua.
Asiat olivat nyt tosin astuneet uuteen valoon. En epäillyt enää tuon aineen suunnatonta voimaa, mutta sitä aloin epäillä, että kuinkahan niitten tykinlavettien ja patenttikenkien mahtaa käydä.
Heti ruvettiinkin panemaan hänen laboratoriotansa jälleen kuntoon, päästäksemme kokeiluja jatkamaan. Cavor puheli nyt entistä enemmän minun käsityskannaltani, kun nousi kysymys, mitenkä tuota ainetta tästä puolin olisi valmistettava.
— Tietysti meidän täytyy tehdä sitä taas, — puheli hän jonkinlaisella hilpeydellä, jota en olisi luullut hänestä olevankaan, — tietysti meidän täytyy tehdä sitä taas. Kenties olemme joutuneet ojasta allikkoon, mutta teoretillinen puoli ainakin on meillä voitettua kantaa. Jos suinkin saatamme välttää kokonaan kukistamasta tätä meidän pikku planettaamme, niin teemme, minkä voimme. Mutta jotain uhan-alaista siinä täytyy olla! Täytyy! Semmoista on kokeilussa aina. Ja tässä kysytään nyt teidän, käytännöllisen miehen, neuvoja. Minä puolestani arvelen, että meidän sopii asettaa se syrjilleen ja tehdä hyvin ohueksi. En tiedä sentään. Minulla on hämärä aavistus eräästä toisesta valmistustavasta. Tuskin sitä nyt sentään osaan selittää. Mutta omituista: juuri silloin kuin tuuli vieritteli minua liejussa enkä tiennyt, mihinkä koko tämä seikkailu päättyy, juuri silloin iski mieleeni, että niin minun olisi pitänyt tehdä.
Muutamia pieniä vaikeuksia kohdattiin kyllä, mutta niistä huolimatta käytiin asettamaan laboratoriota kuntoon. Työ ja tekeminen meillä oli, ennenkuin päästiin lopullisesti ratkaisemaan, mihin muotoon ja millä tavalla uudet kokeet ovat tehtävät. Ainoa haitta oli noitten kolmen apulaisen kieltäyminen pitämästä minua työnjohtajana. Mutta parin päivän perästä saatiin sekin seikka selville.
III.
Pallon rakentaminen.
Muistan niin selvään sen tilaisuuden, jolloin Cavor ensi kertaa puhui minulle pallostansa. Se ajatus oli sävähdellyt hänen mielessänsä ennenkin, mutta nyt se näkyi äkkiä vallanneen hänet. Olimme juuri palajamassa minun huvilaani teelle. Matkalla hän rupesi taas pörisemään ja huudahti äkkiä: