Mielikuvitukseni elähtelemään jälleen.
— Siinä on, virkoin minä, on kuin onkin jotain kaikessa tuossa. Tuo matkustaminen…
Ja muuan erinomainen mahdollisuus sävähti nyt päässäni. Minä näin äkkiä, niinkuin näyssä, cavorilaisia laivoja ja palloja oikein "loistopainoksina" sinkoilevan ristiin rastiin kautta koko aurinkokunnan. "Etuoston oikeuksia" iski aivoissani… etuoston oikeuksia planetoissa! Mieleeni muistui muinaisen Espanjan monopoli Amerikan kultaan. Eikä ollut enää kysymys siitä tai tästä planetasta, vaan kaikista. Minä tuijotin Cavorin punakkoihin kasvoihin, ja mielikuvitukseni läksi äkkiä hyppimään ja heitteleimään. Minä nousin ylös, minä astuin edestakaisin; minun kieleni pääsi valloilleen.
— Minä alan päästä asian perille, — puhelin minä; — jo vainenkin alan päästä perille.
Tuntui siltä kuin epäilyksen ja innostumisen välillä ei olisi kulunut, aikaa ensinkään.
— Mutta tämähän on suuren suurta! — huudahtelin minä. — Tämä on ruhtinaallista! En olisi luullut tällaista unissanikaan näkeväni.
Ja kun kerran minun vastarintani kylmyys oli sulanut, silloin hänenkin tähän asti kamuritsassa ollut kiihkonsa pääsi valloilleen. Hänkin nousi ylös ja alkoi kävellä. Hänkin huitoi käsiään ja huudahteli. Me menettelimme kuin haltioissaan olijat. Ja haltioissammehan me olimmekin.
— Me panemme toimeen kaiken tämän! — lausui hän vastaukseksi johonkin minun epäröimiseeni.
— Me panemme pian toimeen kaiken tämän! Jo tän'iltana rupeamme piirustamaan muotteja! — sanoi hän.
— Ihan nyt juuri! — vastasin minä, ja niin riennettiin laboratorioon, käymään käsiksi työhön.