Koko sen yön minä olin kuin lapsi lumotussa linnassa. Aamunhämärä tapasi meidät täydessä työssä ja toimessa. Oli jo täysi päiväkin, mutta yhä meillä sähkölamput paloivat. Muistan vielä, miltä piirustukset näyttivät. Minä siimestin ja väritin, Cavor piirusti… Töherrettyä hätätyötä oli jokikinen kynänpiirros, mutta ihmeellisen tarkkoja kaikki. Tänä yönä saatiin valmiiksi piirustukset teräs-uutimiin, jotka sitten heti tilattiin tehtaasta. Lasipallon piirustukset valmistuivat viikon perästä. Iltapakinat ja muut puhteenvietot jäivät kokonaan pois. Työtä tehtiin yhtämittaa. Maattiin ja aterioitiin silloin vaan kuin ei nälältä ja väsymykseltä enää jaksanut mitään tehdä. Meidän intomme tarttui talon kolmeen apulaiseenkin, vaikkei heillä ollut pienintäkään käsitystä, millainen pallo se tässä syntyykään. Gibbs se oli näinä päivinä unohtanut kokonaan kävelemisen taidon: hän juoksi kaikkialla, yksin huoneissakin, juoksi kuin joku olisi perässä ajanut.
Ja pallo se valmistui valmistumistaan. Kului joulukuu, jo tammikuukin — tammikuussa minulta kerran meni kokonainen päivä lumen luomiseen laboratorion ja huvilan välillä — ja niin kului helmi- ja maaliskuukin. Maaliskuussa alkoi työ lähetä loppuaan. Tammikuussa tuotiin hevosilla suuri tavara-arkku. Paksusta lasista tehty pallo oli nyt valmiina, ja se asetettiin kranan alle, jolla se oli nostettava teräspallon sisään. Kaikki teräspallon kaaret ja kartiinit — pallo ei ollut ihan pyöreä, vaan monisärmäinen, rullauudin kullakin pinnalla, — olivat saapuneet helmikuussa, ja alaosa niitattiin kokoon. Cavoriititahas oli jo käynyt kaksi valmistusvaihettaan, ja puolet sitä käytettiin kaarten ja uutimien sivelemiseen. Merkillistä, kuinka tarkoin me olimme noudattaneet Cavorin ensimmäistä inspirationia, suunnitelmaa laatiessamme. Ja kun koko pallo oli niitattu kokoon, silloin hän ehdotti, että väliaikaisesta laboratoriosta, jossa koko työ oli tehty, karkeatekoinen katto purettaisiin pois, ja pallon ympärille rakennettaisiin sulatus-uuni. Tarkoituksena nimittäin oli, että cavoriitin viimeinen valmistusaika oli tapahtuva siten, että tahas kuumennetaan hehkuvaan tilaan heliumivirrassa, silloinkuin jo koko pallo on sillä sivelty.
Ja sitten sitä keskusteltiin ja päätettiin, mitä kaikkea on otettava mukaan: kokoonpuristettuja ravintoaineita, koncentrioituja nesteitä, happea varaksi teräslieriöissä, laitoksia ilman puhdistamista varten hiilihaposta ja muista kaasuista ja hapen valmistamista varten natrium-hyperoksidista, vesikondensaatoreita ynnä muuta. Muistan vielä tuon nurkkaan läjätyn pienen kasan: läkkiastioita, kääryjä, arkkuja. Ne tiesivät, että tässä on täysi tosi mielessä.
Se oli yhtämittaisen puuhan ja homman aikaa, jossa ei sanottavaksi ennättänyt mietiskellä. Mutta kerran, kun valmistukset jo olivat päättymäisillään, omituinen apeus täytti mieleni. Olin koko aamun ollut muuraamassa sulatus-uunia ja istahdin nyt ihan uupuneena keskelle tiilikasaa. Kaikki näytti minusta nyt niin hämärältä ja uskomattomalta.
— Mutta kuulkaas nyt, Cavor, — virkoin minä. — Kun kaikki ympäri käy, niin mitäs tästä kaikesta lopuksi tulee?
Hän myhähti.
— Se on lähtemäisillään, tämä kapine.
— Kuuhun… — mietiskelin minä. — Mitäs te luulette sieltä löytävänne? Eihän kuussa eloa ole.
Hän kohautti olkapäitään.
— Saadaan nähdä, — sanoi hän.