— Silmänkö räpäys? — sanoi hän. — Kyllä. Tahi jos tahdotte puhutella minua kauemmin ettekä pidä pyyntöäni liiallisena… teidän silmänräpäyksenne on mennytkin jo… niin olisiko teidän vastenmielistä lähteä mukaan?
— Ei millään muotoa, — vastasin minä, käyden hänen rinnalleen.
— Minun tapani ovat säännölliset ja aikani seurustelua varten rajoitettu.
— Ja tämä aikanne on nyt kävelyä varten?
— Niin on. Minä tulen tänne auringonlaskua ihailemaan.
— Ettepä.
— Sir?
— Ettehän te sitä milloinkaan katsele.
— Enkö?
— Ette. Minä olen tarkastellut teitä jo kolmenatoista iltana, ettekä te kertaakaan ole katsellut auringonlaskua, ette kertaakaan.