Hän rypisti kulmiaan, niinkuin se, joka kohtaa pulmallisen probleman.
— No niin, minä nautin auringonvalosta… ilmasta… Minä astun tätä polkua pitkin tuon portin kautta — hän viittasi päällään taaksepäin — ja sitten ympäri…
— Ettepä. Ette koskaan ole tehnyt sillä tapaa. Turhia juttuja. Eihän siellä mitään tietä ole. Tänäkin iltana esimerkiksi…
— Tänäkin iltana… Malttakaas. Jaha! Minä vilkasin juuri kelloani, huomasin sen olevan kolme minuttia yli sen määrätyn puolen tunnin, päätin, ettei minulla ole enää aikaa astua ympäri, käännyin…
— Niinhän te teette joka kerta.
Hän katsahti minuun ja vaipui miettimään.
— Kenties siinä on perää, nyt kuin oikein ajattelen sitä. Mutta mistäs asiasta teillä olikaan aikomus puhua?
— Juuri siitä.
— Siitäkö?
— Niin. Miksikä te teette tuolla tavoin? Joka ilta te tulette ja pidätte ääntä.