— Meidän täytyy ryömiä, — kuiskasi Cavor.
Piikkikasvien alimmat lehdet, jotka jo olivat joutuneet uusien, päälle kasvaneitten varjoon, olivat jo alkaneet lakastua ja surkastua, niin että me sen pahemmitta vaurioitta pääsimme pujotteleimaan yhä paksunevain varsien välitse. Vähät me siitä, jos välisti pistikin kasvoihin tai käsivarteen. Keskellä tiheikköä minä pysähdyin ja vilkasin hengästyneenä Cavoriin.
— Maan alta, — sopautti hän. — Tuolta noin.
— Sieltähän ne saattavat tulla esille.
— Meidän täytyy löytää pallo!
— Niin täytyy, — myönsin minä. — Mutta miten?
— Hiipiä, kunnes päästään sen luokse.
— Mutta ellei päästä?
— Niin ollaan piilossa ja katsellaan, millaista ovat väkeä.
— Pysytään yhdessä, — virkoin minä.