"Melkeinpä", sanoi kapteeni. "Minä otaksun kuluvan muutamia minutteja tuon köyden kiertämiseen."
"Sitä minä en muistanut", sanoi Weybridge, silminnähtävästi elostuen.
Nyt alkoi odotus. Minutti kului hitaasti eikä palloa näkynyt. Toinen meni eikä mikään särkenyt hiljaisten laineitten liikuntoa. Merimiehet selittivät toisilleen tuota köyden kiertämisjuttua. Laivan reuna oli täynnä odottavia kasvoja. "Tule ylös Elstead!" huusi eräs partaposkinen merikarhu kärsimättömänä. Toiset yhtyivät ja huusivat, kuin olisivat olleet teatterissa esiripun nousua odottamassa.
Kapteeni katseli heitä ivallisesti.
"Jos nopeuden lisäys on kahta pienempi, niin hän tietysti viipyy kauvemmin", sanoi hän. "Me emme varmaan tienneet, oliko kaava oikea. En minä ole mikään orjamainen laskennon ihailija."
Steevens yhtyi häneen. Peräkannella ei puhuttu mitään muutamaan minuttiin. Sitten kuului Steevensin kellon kuori naksahtavan.
Kun aurinko kaksikymmentä yksi minuttia myöhemmin oli laskeutunut taivaanrannalle, odottivat he yhä pallon tuloa eikä yksikään kannella ollut uskaltanut kuiskatakaan, ettei toivoa enää ollut. Weybridge ensimäisenä lausui sen. Yhdentoista-lyöntien vielä ilmassa uidessa sanoi hän aivan äkkiä Steevensille: "Minä epäilin aina tuota ikkunaa."
"Hyvä Jumala!" sanoi Steevens; "ettehän Te luule —?"
"Kyllä!" sanoi Weybridge ja jätti loput hänen mielikuvituksensa täydennettäväksi.
"En minä ole mikään erinomainen laskujen ihailija", sanoi kapteni epäillen, "niin etten minä kuitenkaan ole vielä toivoton."