Toinen jyrsi rystysiään miettiväisenä vähän aikaa ja tarkasteli apulaistaan.
"Älä sano minua pelkuriksi", huomautti hän lopulta.
"Te olette sellainen pelkuri kuin minäkin."
"Mahdollisesti pelkuri. On olemassa jokin raja, jonka yli mentyä kaikkien täytyy pelätä. Sen olen äsken oppinut. Vaan en sinun kaltaisesi. Siinä juuri on eroa."
"En ikinä olisi voinut kuvitella, että jättäisitte hänet. Pelastihan hän henkenne paria minuuttia ennen… Miksi te olette herramme?"
Päällikkö jyrsi taas rystysiään, ja hänen muotonsa oli synkkä.
"Ei kukaan sano minua pelkuriksi", lausui hän. "Ei kukaan… Taittunutkin miekka on parempi kuin miekan puute… Pattijalkaisen valkean hevosen ei luulisi jaksavan kantaa kahta miestä neljän päivän matkalla. Inhoon valkeita hevosia, vaan tällä kertaa sille ei mitään mahda. Alat kai jo minua ymmärtää?… Käsitän kyllä, että mielesi tekee sen nojalla, mitä olet nähnyt ja muuten kuvittelet, ruveta tahrimaan mainettani. Juuri sinun kaltaisesi kukistavat kuninkaita. Sitä paitsi — minä en ikinä sinusta pitänyt."
"Herrani!" sanoi pikku mies.
"Ei", sanoi päällikkö. "Ei!"
Hän nousi tuimasti, kun pikku mies liikahti. Hetkisen he silmäilivät toisiaan. Heidän päittensä yläpuolella ajelehti hämähäkkien kasoja. Vierukivien seassa oli hätäistä liikettä; kuului juoksua, epätoivon huutoa, läähätystä ja sitten isku…