1.
Viereiseen kallioon iskevä luoti muistutti häntä siitä, että hän oli näkösällä ja ainakin osaksi saksalaisten asussa. Se ajoi hänet takaisin puiden sekaan, ja jonkun aikaa hän ryömi ja kyyristeli ja etsi suojaa kuin kananpoikanen, joka lymyilee viidakossa kuviteltuja haukkoja. "Voitettu", hän kuiskasi. "Voitettu ja nujerrettu… Kiinalaiset! Keltaiset veijarit kintereillä!"
Lopulta hän pääsi suojaan pensasryhmään lähelle erästä teljettyä ja autiota virvoitusmyymälää, josta näki Amerikan puolelle. Siitä hän sai jonkinlaisen luolan ja valkaman, sillä pensaat kaartuivat hänen ylleen. Hän loi katseensa kosken yli, mutta ammunta oli kokonaan tauonnut ja kaikki näytti rauhalliselta. Aasialainen ilmalaiva oli siirtynyt entiseltä paikaltaan Ison sillan kohdalta ja lepäsi nyt liikkumattomana Niagaran kaupungin yläpuolella varjostaen koko sähköaseman ympäristöä, joka oli ollut maataistelun näyttämönä. Näytti siltä, kuin tuo hirviö olisi levollisena tuntenut olevansa varma ylivallastaan, ja sen perästä riippui ylevänä ja koristeellisena pitkä liehuva lippu, suuren liittokunnan punainen, musta ja keltainen merkki, päivännousu- ja lohikäärmeviiri. Sen itäpuolella ja paljon korkeammalla leijui toinen toveri, ja Bert, joka mieltään rohkaisten ryömi esiin ja kurotti kaulaansa, huomasi vielä kolmannenkin ilmalaivan kuvastuvan etelässä auringonlaskua vastaan.
"Lyöty ja nujerrettu!" hän sanoi. "Suuri jumala!"
Ensin näytti siltä, että taistelu oli jo päättynyt Niagaran kaupungissa, vaikka erään runnellun talon katolla vielä liehui Saksan lippu. Sähköasemalla kohotettiin valkoinen hursti, ja tämä liehui yhä seuraavienkin tapahtumain aikana. Mutta hetken kuluttua kajahti laukauksia, ja saksalaisia sotilaita saapui juosten. He katosivat talojen suojaan, ja sitten ilmestyi kaksi koneenkäyttäjää, yllään sininen paita ja housut, ja heitä ajoi kiivaasti takaa kolme japanilaista miekkamiestä. Etumainen pakolaisista oli kauniskasvuinen ja juoksi kevyesti ja hyvin; toinen oli tanakka pieni mies ja jotensakin lihava. Hän juoksi hullunkurisesti, loikkien ja hyppien, paksut käsivarret sivuille taivutettuina ja pää kenossa. Ahdistajilla oli yllään sotilaspuku ja päässä tumma metallista ja nahasta tehty kypärä. Pieni mies kompastui, ja Bert haukkoi ilmaa, tajuten, että sodassa oli vielä uusiakin kauhuja.
Etumainen miekkamies ennätti ottaa kolme askelta ja pääsi kyllin lähelle tavoitellakseen häntä säilällään, kun hän hyökkäsi jälleen eteenpäin.
He juoksivat kolmisenkymmentä jalkaa, ja sitten miekkamies huitaisi uudelleen, ja kun tuo paksu mies putosi suulleen, Bert saattoi kuulla veden yli heikon äänen, ikäänkuin jonkinlainen kääpiölehmä olisi ammunut. Miekkamies sivalsi kaksi kertaa, ja uhri koetti turhaan suojella itseään käsillään. "Voi, hirmuista!" huusi Bert melkein itkien ja tuijottaen pullistuvin silmin.
Miekkamies iski neljännen kerran ja jatkoi sitten matkaansa, kun hänen toverinsa ennättivät paikalle. Viimeinen pysähtyi ja kääntyi takaisin. Hän oli kenties huomannut jotain liikettä; joka tapauksessa hän viivähti ja sivalsi yhä uudelleen kaatunutta ruumista.
"Oo-oo!" ulisi Bert jokaisen iskun osuessa, kyyristyi syvemmälle pensaikkoon ja jäi liikkumattomaksi. Hetken kuluttua kuului kaupungista laukauksia, ja sitten vallitsi kaikkialla hiljaisuus, kaikkialla, myöskin sairaalassa.
Hän näki pienten olentojen, pistäen miekkansa huotraan, astuvan ulos taloista ja kulkevan pommin hävittämäin lentokoneiden jäännöksiä kohti. Toiset pyörittivät esiin vahingoittumattomia aeroplaaneja kuten polkupyöriä, hypähtivät satulaan ja kohosivat siipiään leiskuttaen ilmaan. Kaukana idässä ilmestyi näkösälle sarja ilmalaivoja, jotka pyrkivät keskitaivaalle päin. Niagaran kaupungin kohdalla leijuva laskeutui entistään lähemmäksi maata ja laski alas köysiportaat, joita myöten siihen kapusi miehiä.