"Typerä koski", Bert virkkoi. "Siinä ei ole mitään järkeä; kohisee vain kohisemistaan."
Mutta se oli nyt samantekevää! Mitä mahtoivat saksalaiset hommailla?
Menisivätköhän ne takaisin lentokoneen luo? He eivät voisi tehdä mitään, koska hänellä oli mutterit, ruuvit, ruuviavain ja muut työaseet. Mutta entä jos he löysivät ne aseet, jotka hän oli piilottanut puuhun! Hän oli tietenkin kätkenyt ne hyvin, mutta he saattaisivat löytää ne. Eihän siitä voinut olla niin varma. Hän koetti muistella tarkalleen, kuinka hän oli ne kätkenyt. Hän koetti vakuuttaa itselleen, että ne olivat hyvässä, varmassa piilossa, mutta hänen muistinsa rupesi kujeilemaan. Oliko hän todellakin jättänyt ruuviavaimen varren näkösälle, kiiltämään oksahaarukasta?
Ssh! Mikä se oli? Liikahtiko joku tuolla pensastossa? Ei! Oliko siellä kissa? Ei! Se oli vain mielikuvitusta, ei se ollut kissakaan.
Saksalaiset rupeisivat varmasti kaipaamaan ja etsimään työaseita ja tarpeita, jotka hänellä oli taskussaan; se oli selvää. Sitten he päättelisivät, että hän oli ne ottanut, ja lähtisivät häntä hakemaan. Hänen tarvitsi sen vuoksi vain pysyä hiljaa suojapaikassaan, niin hän saisi heidät käsiinsä. Oliko tässä suunnitelmassa mitään heikkoa kohtaa? Ottaisivatko he lentokoneesta irti enemmän osia ja rupeisivat sitten häntä väijymään? Ei, sitä he eivät tekisi, koska heitä oli kaksi yhtä vastaan; heillä ei ollut mitään syytä pelätä, että hän lähtisi matkaansa lentokoneella tai edes lähestyisikään sitä, ja sen vuoksi he eivät ryhtyisi sitä vahingoittamaan. Se oli hänen mielestään selvää. Mutta entä jos he väijyisivät häntä ruuan lähettyvillä. No, sitä he eivät voineet tehdä, koska tiesivät hänellä olevan suolattua lihaa; rasiassa oli siksi paljon, että se riittäisi kohtuullisesti käytettynä useita päiviä. Luonnollisesti he saattoivat koettaa, eikö häntä käynyt uuvuttaminen —
Hän havahtui hätkähtäen Hän oli juuri keksinyt asemansa heikon kohdan. Saattoihan hän vaipua uneen!
Tuon ajatuksen tarvitsi vaikuttaa vain kymmenen minuuttia, kun hän jo tajusi, että pian hän nukahtaisi!
Hän hieroi silmiään ja käsitteli kivääriä. Hän ei ollut koskaan ennen huomannut Amerikan auringon ja ilman suunnattoman uuvuttavaa vaikutusta, Niagaran kohinan uneen vaivuttavaa, raskauttavaa voimaa. Tähän asti ne olivat yleensä tuntuneet virkistäviltä…
Ellei hän olisi syönyt niin paljon ja niin joutuisasti, ei olo tuntuisi niin raskaalta. Lienevätkö vegetarianit aina virkeitä?…
Hän havahtui jälleen hätkähtäen.