Laurier loi katseensa häneen. "Hänen kerrotaan olevan Albanyn seutuvilla — jossain Berkshire kukkulain lähellä. Hän siirtyy paikasta toiseen ja koettaa parhaansa mukaan järjestää puolustustoimenpiteitä sähkölennättimen ja puhelimen avulla. Aasialaisten ilmalaivasto haeskelee häntä. Kun he arvelevat saaneensa selville hallituksen keskuspaikan, he heittävät alas pommeja. Tämä tekee hänen työnsä hankalaksi, mutta toistaiseksi ei vihollinen ole vielä päässyt kymmenen peninkulman päähän hänen lähettyvilleen. Aasialaisten ilmalaivasto on nyt hajallaan ympäri itäisiä valtioita, haeskelee ja havittelee kaasulaitoksia ja kaikkea, mikä voi olla hyödyksi ilmalaivoja rakennettaessa ja joukkoja kuljetettaessa. Meidän kostotyömme on peräti laimeata. Mutta näillä koneilla Herraseni, tämä meidän retkemme on luettava maailman historiallisten retkien joukkoon!"
Hän oli melkein asettumaisillaan teatteriasentoon.
"Mahtanemmeko ennättää hänen luokseen tänä iltana?" Bert kysyi.
"Emme!" Laurier vastasi. "Kyllä me saamme ajaa ainakin muutamia päiviä."
"Eikä taida päästä junallakaan?"
"Ei, herraseni! Tanoodasta ei ole päästy kulkemaan kolmeen päivään.
Ei kannata odottaa. Meidän on tultava toimeen omillamme."
"Lähdemmekö nyt heti?"
"Lähdemme!"
"Mutta, tuota noin — tänä iltana emme ennätä pitkälle."
"Ajetaan niin kauan, kuin voimia riittää, ja nukutaan sitten. Sillä lailla voitamme vähän. Itään päin käy tiemme."