"Niin, tietenkin —", Bert alkoi, muistellen Vuohisaaren aamuruskoa, ja jätti lauseensa kesken.
Hän ryhtyi sovittamaan rintasuojustinta paremmin paikoilleen, sillä osa papereista lepatti hänen liiviensä ulkopuolella.
5.
Bertin elämä oli seuraavan viikon ajan rikas vaikutelmista. Näistä olivat huomattavimmat jalkoja vaivaava väsymys. Enimmäkseen hän ajoi polkupyörällä, Laurierin selkä herkeämättä edessään, seutujen halki, jotka muistuttivat suurennettua Englantia isompine kukkuloineen ja laajempine laaksoineen, avarampine vainioineen ja leveämpine teineen; mutta pensasaitoja oli harvemmassa ja tilavilla parvekkeilla varustetut talot olivat puusta. Hän ajoi. Laurier kyseli, Laurier valitsi suunnan, Laurier epäröi ja päätti. Toisinaan näytti siltä, että he jo voisivat puhelimen avulla keskustella presidentin kanssa; toisinaan oli jotain tapahtunut ja tämä jälleen kadoksissa. Mutta heidän oli yhä jatkettava matkaa, ja yhä Bert ajoi. Pyörän kumi pehmeni. Hän ajoi kuitenkin. Hänen ruumistaan rupesi kolottamaan. Laurierin mielestä se ei merkinnyt mitään. Päällitse kulki aasialaisia lentolaivoja; molemmat pyöräilijät syöksyivät piiloon, kunnes taivas selkenisi. Kerran heidän jälessään liihotteli aasialainen lentokone niin matalalla, että he saattoivat erottaa lentoniekan pään. Hän seurasi heitä peninkulman verran. Milloin he saapuivat seutuihin, joissa pakokauhu vallitsi, milloin hävitetyille tienoille; täällä ihmiset tappelivat ruuasta, tuolla taas maalaiselämä jatkui melkein häiriytymättömänä. He viettivät yhden päivän autiossa ja vaurioita kärsineessä Albanyssa. Aasialaiset olivat laskeutuneet maahan, katkoneet kaikki lennätinlangat ja muuttaneet rautatienristeyksen kuonaröykkiöksi. Retkeläisemme riensivät itään päin, heidän ohitseen vilahti satakunta tapahtumaa, ja yhä Bert ponnisteli uupumattoman Laurierin perässä…
Usein Bertin huomio kiintyi seikkoihin, jotka saattoivat hänet ymmälleen mutta hän kulki ohitse ja kysymys, johon hän ei saanut vastausta, häipyi hänen mielestään.
Hän näki ison talon palavan kukkulan rinteellä oikealla puolen tietä, eikä kukaan välittänyt siitä…
He saapuivat ahtaalle rautatiesillalle ja sitten hetken kuluttua yksiraiteisen junan luo, joka seisoi paikallaan tukiensa varassa. Se oli erinomaisen komea, ja matkustajat joko löivät korttia tai nukkuivat tahi valmistelivat itselleen pikku juhlaa läheisellä ruohoisella rinteellä. He olivat viipyneet siinä kuusi päivää…
Eräässä paikassa tien varrella riippui puissa tummahipiäisiä miehiä nuora kaulassaan. Bert ihmetteli syytä siihen…
Eräässä rauhallisen näköisessä kylässä, jossa he viipyivät saadakseen Bertin renkaan korjatuksi ja nauttivat sillä välin olutta ja korppuja, heidän luokseen saapui pieni, tavattoman likainen ja paljasjalkainen poika, joka puheli seuraavasti:
"Tonne mettään on hirtetty vinosilmä-mies!"