Joku pudisti häntä olkapäästä. "Oletteko härra Buuteraidsh?" hän kysyi.
"Härra Buuteraidsh, me lehdemme paikala!" virkkoi harmaaviiksinen uudelleen; ja sitten avuttomasti: "Mike vaiva? Mitte me voi tehde?"
Puhelimen ääressä seisova upseeri toisti lauseensa "prinssistä" ja selitti uudelleen: "mitbringen". Viiksiniekka mies tuijotti hetken, sai sitten jotain päähänsä ja muuttui peräti toimeliaaksi, nousi ja karjui määräyksiä näkymättömille ihmisille. Tehtiin kysymyksiä, ja Bertin vieressä seisova lääkäri vastasi "Ja!" Ja useat kerrat, lisäten vielä jotain sellaista kuin "Kopf". Puoleksi pakottaen hän sai vastahakoisen Bertin nousemaan pystyyn. Kaksi harmaapukuista sotamiestä lähestyi Bertiä ja tarttui häneen. "Halloo!" huudahti Bert säikähtyneenä. "Mitäs tämä on?"
"Olka rauhasa", lääkäri selitti; "miehet kanta täitä."
"Minne?" Bert kysyi, mutta ei saanut vastausta.
"Pane kesivarsi ympäri!"
"Mutta mihin sitä mennään?"
"Pitä kiini!"
Bert ei vielä ehtinyt keksiä enempää sanottavaa, kun molemmat sotamiehet jo nostivat hänet ilmaan. He liittivät kätensä hänen istuakseen, ja hänen käsivartensa asetettiin heidän kaulaansa. "Vorwärts!" Joku juoksi hänen edellään salkkua vieden, ja häntä kannettiin nopeasti kaasugeneraattorien ja ilmalaivojen välistä leveätä tietä myöten, nopeasti ja yleensä tasaisestikin; vain pari kertaa kantajat kompastuivat johtoputkiin ja olivat pudottamaisillaan hänet.
Päässään hänellä oli Butteridgen alppilakki, hänen pientä ruumistaan verhosi tämän turkit, ja hän oli vastannut Butteridgeä puhuteltaessa. Sandaalit heiluivat avuttomina. Peijakas! Jokaisella näytti olevan hitonmoinen kiire. Miksi? Keikkuen ja töllistellen hän matkasi hämärän halki, suunnattomasti ihmetellen.