Järjestelmällisesti sovitetut aukeat alat, suuret joukot toimeliaita sotamiehiä, sirot tavarakasat, kaikkialle ulottuvat yksiraiteiset radat ja suuret, laivojen runkoja muistuttavat laitteet johtivat hänen mieleensä Woolwichin laivatelakan, jossa hän poikasena oli käynyt. Koko leiristä kuvastui sen luojan, uudenajan tieteen suunnaton mahti. Omituisen leiman antoi sille alhaalla maassa sijaitseva sähkövalo, joka loi varjot ylöspäin ja muodosti hänestä ja hänen kantajistaan ilmalaivojen kylkiin hullunkurisen kuvan, sulattaen kaikki kolme hirviöksi, jolla oli hoikat jalat ja viuhkamainen kyttyräselkäinen ruumis. Lamput oli sijoitettu maahan sen vuoksi, että oli koetettu mahdollisimman paljon välttää patsaita ja kannattimia, jotka ilmalaivojen lentoon noustessa saattoivat aiheuttaa häiriöitä.
Oli jo syvä hämärä, tyyni, sinertävä ilta. Maassa loistavat valoläikät tekivät kaikki ympäröivät esineet läpikuultaviksi, kookkaiksi ryhmiksi. Ilmalaivojen sisustassa hehkui pieniä tarkastuslamppuja kuin pilvien himmentämät tähdet, tehden ne ihmeellisen aineettoman näköisiksi. Jokaisen ilmalaivan nimi oli kummassakin kyljessä merkittynä mustilla kirjaimilla valkoiselle pohjalle, ja kokassa levitti siipiään keisarillinen kotka, näyttäen hämärässä jättiläislinnulta. Kuului torvien toitotusta, vaunut kuljettivat huristen ohitse äänettömiä sotamiehiä. Ilmalaivojen keulan alla sijaitsevissa hyteissä ruvettiin sytyttämään tulia; ovia avattaessa näkyi patjoilla vuorattuja käytäviä. Silloin tällöin annettiin käskyjä epäselvästi näkyville työmiehille.
Selviydyttiin vartijoista, kuljettiin portaita ja ahdasta käytävää pitkin, kompastuttiin tavarakasoissa, ja sitten Bert havaitsi laskeutuvansa omille jaloilleen ja seisovansa tilavan hytin ovella. Hytti oli noin kymmenen neliöjalan suuruinen ja kahdeksan jalan korkuinen; seiniä verhosivat punaiset patjat, kalusto oli aluminiumista. Muuan pitkä, linnun kaltainen nuori mies, jolla oli pieni pää, pitkä nenä ja varsin vaalea tukka, seisoi hänen edessään kädet täynnä tavaraa, kuten parranajotarpeita, saapaspihtejä ja harjoja, ja mutisi jotain harmissaan. Nähtävästi hän oli saanut käskyn siirtyä asunnostaan. Sitten hän katosi, ja Bert jätettiin makaamaan eräälle penkille, pielus päänsä alla, ja hytin ovi sulkeutui. Hän oli yksin. Jokainen oli hämmästyttävän nopeasti kiirehtinyt jälleen ulos.
"Taivahinen!" sanoi Bert. "Mitenkähän tässä käy?"
Hän tuijotteli ympäri huonetta.
"Butteridge! Pitääkö tätä peliä jatkaa vai eikö?"
Huone saattoi hänet ymmälleen. "Ei tämä näytä vankilalta." Sitten vanha huoli pääsi vallalle. "Kunpa minulla ei olisi jaloissani näitä typeriä sandaaleja!" hän huudahti valittaen. "Ne pilaavat koko jutun."
3.
Ovi kimmahti auki ja muuan tukeva nuori upseeri astui sisään, tuoden Butteridgen salkun, matkalaukun ja peilin. "Mitä kummia!" hän virkkoi virheettömällä englannin kielellä. Hänellä oli säteilevät kasvot ja punertava tukka. "Ja tekö sitten olette Butteridge?"
Hän paiskasi Bertin vähäiset matkatarpeet permannolle.