"Te seuraatte meitä", sanoi von Winterfeld, "paarlastina.
Ymmärrättekö?"
Bert avasi suunsa kysyäkseen noista viidestä sadasta punnasta, mutta pelastava älyn kipinä sai hänet vaikenemaan. Hän kohtasi von Winterfeldin katseen, ja hänestä näytti siltä, että sihteeri nyökkäsi kevyesti. "Mene!" sanoi prinssi tehden kädellään suuren liikkeen ovea kohti. Bert katosi kuin myrskytuulen ajama lehti.
9.
Mutta ennen ylläkerrottua pelottavaa kohtausta Bert oli tarkastellut Vaterlandia päästä toiseen. Retki oli tuntunut hänestä hauskalta, vaikka mielessä liikkuikin pahoja aavistuksia. Useimpien Saksan ilmalaivaston miehien tavoin Kurt ei tietänyt juuri sanottavia ilmapurjehduksesta, ennenkuin hänet komennettiin uuden lippulaivan upseeriksi. Mutta hän oli peräti innostunut tähän uuteen ihmeelliseen aseeseen, jonka Saksa oli niin äkkiä hankkinut. Poikamaisella kiihkeydellä ja ihastuksella hän näytteli sitä Sertille, aivan kuin lapsi, joka uutta leikkikalua näytellessään tutustuu siihen toistamiseen. "Tarkastetaanpa koko laiva", hän sanoi mielihyvällä. Hän huomautti erittäinkin kaiken keveyttä, aluminiumiputkien runsasta käyttöä, tiivistetyllä vedyllä täytettyjä, joustavia pieluksia; väliseininä oli jäljitellyllä nahalla peitettyjä vetysäiliöitä, yksinpä ruoka-astiatkin oli laadittu perin ohuiksi ja niiden ontto sisusta tehty ilmattomaksi, joten ne painoivat tuskin nimeksikään. Missä lujuutta tarvittiin, siellä oli käytetty uutta Charlottenburg-seosta, n.s. saksanterästä, maailman sitkeintä ja kestävintä metallia.
Tilasta ei ollut puutetta. Tila ei merkinnyt mitään, kunhan ei paino lisääntynyt. Laivan asuttava osa oli kahdensadan viidenkymmenen jalan pituinen ja hytit sijaitsivat kahdessa kerroksessa. Niiden yläpuolella oli omituisia pikku torneja, joissa oli suuret akkunat ja ilmanpitävät kaksinkertaiset ovet ja joista saattoi katsella avaria kaasusäiliöitä. Tämä sisäpuoli teki Bertiin syvän vaikutuksen. Hän ei ollut milloinkaan ennen tietänyt, ettei ilmalaiva ollut mikään yhtämittainen kaasusäkki, jossa ei ollut muuta kuin kaasua. Nyt hän näki yläpuolellaan sen selkärangan ja suuret kylkiluut, "neuraliset ja haemaliset kanavat", sanoi Kurt, joka oli lukenut hieman biologiaa.
"Melkeinpä niin!" myönsi Bert, vaikk'ei hänellä ollut pienintäkään aavistusta noiden sanojen merkityksestä.
Sinne voitiin kiinnittää pieniä sähkölamppuja, jos jotakin joutui yöllä epäkuntoon. Olipa siellä tikapuitakin. "Mutta eihän kaasun keskelle voi mennä", väitti Bert. "Ei sitä voi hengittää."
Luutnantti avasi erään kaapin oven ja otti esille sukeltajan asun kaltaiset varusteet. Niihin kuuluivat öljytystä silkistä laadittu puku ja tiivistetyllä ilmalla täytetty säiliö sekä kypärä, jotka olivat aluminiumin ja jonkun keveän metallin sekoituksesta tehdyt. "Me voimme päästä aivan turvallisesti sisäpuoliseen verkkolaitokseen käsiksi ja paikata vuodot sekä kuulien tekemät repeämät", hän selitti. "Tässä on verkkolaitosta sekä sisä- että ulkopuolella. Koko ulkokuori on niin sanoakseni köysiverkkoa."
Ilmalaivan asuttavan osan perästä alkoi räjähdysaineiden varasto, joka ulottui sen keskivaiheille asti. Siinä oli erilaisia pommeja, enimmäkseen lasikuorisia. Saksalaisilla ilmalaivoilla ei ollut muita tykkejä kuin yksi pieni pom-pom (käyttääksemme vanhaa, buurisodan aikuista englantilaista pilanimeä), joka oli keulaparvekkeella kotkan sydämen kohdalla. Varastosta johti kaasusäiliöiden alitse perässä sijaitsevaan konehuoneeseen peitetty kangaskäytävä, jonka pohjaan oli kudottu aluminiumilankoja ja sivulle laadittu köysikaide; sitä myöten ei Bert kuitenkaan kulkenut eikä siis milloinkaan tullut nähneeksi koneita. Mutta hän nousi päin ankaraa ilmavirtaa, jolla tuulettaminen toimitettiin, pitkin tikapuita, jotka johtivat jonkinlaista kaasunpitävää käytävää myöten halki etumaisen suuren ilmasäiliön sille pienelle parvekkeelle, jolla sijaitsi kaukopuhelin ja kevyt pom-pom-tykki kuula-arkkuineen. Tämä parveke oli tehty aluminiumi-magnesiumiseoksesta. Ylä- ja alapuolella pöhötti ilmalaivan kiinteä, kallion tapainen rinta ja musta kotka levitti siipiään niin suunnattomana, että sen äärimmäiset osat katosivat pullistuvan kaasusäiliön taakse.
Ja etäällä, leijailevien kotkien alapuolella, kenties neljänkin tuhannen jalan syvyydessä oli Englanti, joka näytti aamuauringon valossa varsin pieneltä ja turvattomalta.