Huomatessaan sen Englanniksi Bert tunsi äkkiä ja odottamatta isänmaallisia tunnonvaivoja. Hänessä heräsi aivan uusi ajatus. Hän olisi yhtäkaikki saattanut repiä nuo paperit palasiksi ja heittää ne pois. Eivät nämä ihmiset olisi voineet tehdä hänelle suuriakaan. Ja jos olisivatkin, niin eikö englantilaisen pitäisi kuolla maansa puolesta? Tähän asti tuo ajatus oli melkein tukehtunut kilpailuun kiihottavan arkielämän huoliin. Hänen mielensä muuttui perin alakuloiseksi. Hän tajusi, että hänen olisi varemmin pitänyt nähdä asia siinä valossa. Miksi hän ei ollutkaan nähnyt asiaa siinä valossa varemmin?
Niin, eikö hän ollut tavallaan kavaltaja?…
Hän ihmetteli, miltä ilmalaivasta mahtoi näyttää tuolta alhaalta käsin. Epäilemättä järisyttävältä ja musertavalta.
Kurt kertoi, että kuljettiin Manchesterin ja Liverpoolin väliä. Näköalan poikki ulottuva kimmeltävä juova oli Laivakanava ja etäällä näkyvä vyöryvä oja, joka oli täynnä aluksia, Merseyn vuono. Bert oli kotoisin Etelä-Englannista, hän ei ollut milloinkaan käynyt pohjan puolella, ja lukemattomat tehtaat ja savupiiput — jälkimäiset olivat nyt suurimmaksi osaksi hyljätyt ja savuttomat, sillä sijaan oli tullut suunnattomia sähkölaitoksia, jotka nielivät oman nokensa — vanhat maantiesillat, raitiotieverkot, tavaravajat ja likaisen harmaat rakennukset ja hujan hajan risteilevät kadut tekivät häneen ränsistyneen esikaupungin vaikutuksen. Siellä ja täällä oli ikäänkuin verkkoon tarttuneina vainioita ja maanviljelyselämän jäännöksiä. Epäilemättä tässä sekamelskassa oli myöskin museoita, raatihuoneita ja tuomiokirkkojakin osoittamassa kunnallisen ja uskonnollisen järjestyksen teoreettisia keskuksia. Mutta Bert ei voinut nähdä niitä, ne eivät pistäneet lainkaan esiin tuosta sekavasta taulusta, jonka kokoon kasatut työläisasunnot ja työpaikat, myymälät ja yksinkertaiset kirkot ja kappelit muodostivat. Ja tämän teollisuussivistyksen leimalla merkityn maiseman yli liukuivat saksalaisten ilmalaivojen varjot kuin kiireesti uiva kalaparvi…
Kurt ja Bert rupesivat pakinoimaan ilmapurjehdustaidosta ja lähtivät hetken kuluttua alaparvekkeelle, jotta Bert saisi nähdä drachenfliegerit, jotka oikean siiven ilmalaivat olivat edellisenä iltana ottaneet hinattavikseen; niitä oli nyt jokaisen laivan perässä kolme tai neljä kappaletta. Ne näyttivät näkymättömien nuorien nenässä kiitäviltä suunnattomilta leijoilta. Niillä oli pitkä neliskulmainen pää ja litteä pyrstö sekä sivuilla propellit.
"Noihin tarvitaan suurta taitoa — suurta taitoa!"
"Niinpä tietenkin!" Äänettömyys.
"Onko teidän koneenne erilainen, herra Butteridge?"
"Aivan erilainen", vastasi Bert. "Enemmän hyönteisen, vähemmän linnun kaltainen. Ja se hyrisee, eikä se ajelehdi tuolla tavoin. Mitähän noilla on virkaa?"
Kurt ei ollut itsekään siitä selvillä ja selitteli parhaillaan, kun Bert kutsuttiin prinssin luo kuulusteltavaksi, kuten varemmin olemme kertoneet…