"Vieläkö siellä tapellaan?" hän kysyi.

"Ei", vastasi Kurt ja istuutui lopen väsyneenä.

"Taivas!" hän huudahti hetken kuluttua hieroen kasvojaan käsillään. "Kyllä nyt kylmä kylpy tekisi hyvää! Kaiken yötä olen haeskellut ilmakammioissa luodinreikiä." Hän haukoitteli. "Minun täytyy nukkua. Parasta, että korjaatte luunne, Smallways. En voi sietää teitä tänä aamuna. Te olette niin hiton ruma ja hyödytön. Oletteko saanut annoksenne? Ette! No, käykää sitten noutamassa, älkääkä tulko takaisin. Pysytelkää parvekkeella…"

5.

Hieman kahvin ja unen virkistämällä Bert ryhtyi uudelleen ottamaan avuttomalla tavallaan osaa ilmasotaan. Hän lähti luutnantin määräystä totellen pikku parvekkeelle ja pysytteli sen äärimmäisessä päässä, vahtisotilastakin ulompana, koettaen näyttää mahdollisimman vähäpätöiseltä ja vaarattomalta.

Lounaisesta alkoi tuulla melkoisen tiukasti. Se pakotti Vaterlandin kääntymään siihen suuntaan ja saattoi sen keinumaan jotensakin voimakkaasti, kun se lenteli edes ja takaisin Manhattan saaren päällitse. Luoteeseen kasautui pilviä. Potkurin toimiessa verkalleen jyske kuului paljon selvemmin kuin täyttä vauhtia kuljettaessa; ja hangatessaan kaasusäiliön alapuolta tuuli sai sen lievästi väreilemään ja synnytti heikon läpättävän äänen, joka muistutti veden lorinaa laivan rungon alla, mutta oli sitä heikompi. Vaterland viivyskeli Park Row rakennusten yllä, johon oli järjestetty tilapäinen raatihuone, ja tuon tuostakin se laskeutui alemmaksi ryhtyäkseen keskusteluihin pormestarin ja Washingtonin kanssa. Mutta prinssi ei voinut rauhattomuudeltaan pysyä kauan yhdessä paikassa. Milloin hän kierteli Hudson joen ja East-Riverin ylitse, milloin kohosi korkealle, ikäänkuin tähystelläkseen siintävään etäisyyteen. Kerran hän nousi niin nopeasti ja niin kauas, että hänet ja miehistön valtasi vuoristotauti pakottaen hänet jälleen alas. Ja Bertkin tunsi osaltaan huimausta ja pahoinvointia.

Heiluva näköala vaihteli korkeussuhteen mukaan. Toisinaan he olivat matalalla ja lähellä, ja hän saattoi erottaa akkunoita, ovia, katuja ja ilmoitustauluja, ihmisiä ja pienempiäkin yksityiskohtia ja tarkastella kaduille ja katoille keräytyneiden joukkojen arvoituksentapaista käytöstä. Kun he sitten alkoivat kohota, häipyivät yksityiskohdat, katujen laidat kutistuivat, näköala laajeni, ihmiset muuttuivat merkityksettömiksi. Korkeimmilla oltaessa näytti kaikki koverolta korkokartalta. Bert näki kimmeltävien vesien kaikkialla halkoilevan tummaa ja ahtaasti asuttua maata; Hudson joki näytti hopeiselta peitseltä, Lower Island salmi kilveltä. Yksinpä Bertinkin epäfilosofisesta mielestä kaupunki ja sen yllä leijaileva laivasto tuntuivat täydellisiltä vastakohdilta; toinen edusti seikkailunhaluisen amerikkalaisen traditsionia ja luonnetta, toinen saksalaista järjestystä ja kuria. Nuo suunnattomat komeat rakennukset näyttivät jättiläispuilta, jotka aarniometsässä kamppailivat elämänsä puolesta; niiden koristeellinen suuremmoisuus oli yhtä tarkoitukseton kuin kukkuloiden ja kuilujen vaihtelu luonnossa, niiden onnetonta tilaa pahensi yhä vielä lannistumattomien ja leviävien tulipalojen synnyttämä savu ja sekasorto. Pilvissä leijailivat saksalaiset ilmalaivat ikäänkuin erityisen, järjestyksellisemmän maailman oliot; kaikki olivat yhdenkaltaiset rakenteeltaan ja näöltään, liikkuivat tarkalleen samassa tarkoituksessa kuten lauma susia, olivat järjestetyt mitä täsmällisimpään ja tehoisimpaan yhteistoimintaan.

Bertille selvisi äkkiä, että tuskin kolmasosakaan laivastosta oli näkyvissä. Toiset olivat lähteneet asioille, joita hän ei voinut kuvitella, kauas avaran näköpiirin ulkopuolelle. Hän kummasteli sitä, mutta ei tavannut ketään, jolta olisi voinut kysyä. Päivän kuluessa kymmenkunta ilmestyi jälleen idästä, täytettyään varastonsa kuormalaivastosta; perässään ne vetivät drachenfliegereitä. Iltapäivällä ilma sakeni, lounaaseen ilmestyi ajelehtivia pilviä, ne kasautuivat ja näyttivät synnyttävän enemmän pilviä. Tuuli kääntyi sille suunnalle ja yltyi. Illan tullen se muuttui myrskyksi, jossa keinuvat ilmalaivat saivat aika lailla ponnistella.

Prinssi keskusteli kaiken päivää Washingtonin kanssa, ja sillävälin hänen vakoojansa etsiskelivät laajalti ympäri itäisiä valtioita jotain ilmapurjehdusleirin tapaista. Kahdenkymmenen ilmalaivan suuruinen osasto oli laskeutunut ilmasta Niagaran ylle ja piti vallassaan kaupunkia sekä sähkökeskusasemaa.

Sillävälin kapinaliike kasvoi jättiläiskaupungissa kukistamattomaksi. Huolimatta viidestä suuresta tulipalosta, jotka olivat jo vallanneet monta tynnyrinalaa ja yhä vaan levisivät, New York ei sittenkään myöntänyt joutuneensa tappiolle.