Välirauha, joka oli jo osoittautunut varsin hauraaksi, särkyi kokonaan, kun Wetterhorn tuhottiin salakavalasti — sillä sellaiseksi tuota tekoa on sanottava. Se tapahtui myöhään iltapäivällä, viiden ja kuuden välissä, Unioni-aukion kohdalla, verrattain lähellä raatihuoneen varoittavia raunioita. Sää oli kääntynyt varsin huonoksi, ja ilmalaivain oli vaikea toimia, kun niiden oli pakko pysytellä päin tuulta. Etelä-lounaasta tuli vihuri toisensa jälkeen mukanaan rakeita ja ukkosta, ja välttääkseen niitä niin paljon kuin mahdollista ilmalaivasto laskeutui matalalle, jolloin sen tarkastuspiiri supistui ja se joutui alttiiksi kivääritulelle.
Unioni-aukiolle oli edellisenä iltana sijoitettu tykki. Sitä ei ollut milloinkaan laitettu kuntoon, vielä vähemmän sillä oli ammuttu, ja pimeässä, antautumisen jälkeen, se oli tarpeineen siirretty tieltä ison Dexter rakennuksen holvien suojaan. Sieltä sen löysi myöhään aamulla joukko isänmaallisia miehiä. He ryhtyivät heti hinaamaan sitä talon yläkerrokseen. Sitten he laativat akkunaluukkujen taakse salaisen patterin ja vaanivat siellä yhtä kiihtyneinä kuin lapset, kunnes viimein huomasivat kovaosaisen Wetterhornin verkalleen ponnistelevan eteenpäin äskettäin uudelleen rakennettujen Tiffany palatsin tornien yläpuolella. Nopeasti tuo yksitykkinen patteri paljastui. Varmaankin ilmalaivan vahtisotilas näki Dexter rakennuksen koko kymmenennen kerroksen murtuvan ja luhistuvan kadulle ja mustan suun ammottavan pimennossa. Sitten luoti lienee osunut häneen.
Tykillä ammuttiin kaksi kertaa, ennenkuin rakennus luhistui, ja kumpikin kranaatti raateli Wetterhornin keulasta perään asti. Ne ruhjoivat sen perin pohjin. Se litistyi kuin peltikannu, jota potkaistaan raskaalla jalkineella, etuosa lysähti aukiolle ja runko painui ryskien ja ritisten Tammany Hallin ja sen läheisten katujen poikki. Kaasu virtasi ulos sekoittuen ilmaan, ja revenneen sisäpallon ilma tunkeutui litistyviin kaasusäiliöihin. Sitten se räjähti suunnattomasti paukahtaen…
Vaterland ponnistelihe paraillaan raatihuoneen eteläpuolelle Brooklynin sillan raunioiden kohdalta, ja tykin pamahdukset sekä luhistuvan Dexter rakennuksen synnyttämä ryminä sai Kurtin ja Smallwaysin kiiruhtamaan hytin akkunan ääreen. He ennättivät parahiksi nähdäkseen tykin leimahtavan, ja sitten räjähdyksen synnyttämä ilma-aalto paiskasi heidät ensin akkunaa vasten ja heti sen jälkeen takaisin lattian poikki. Vaterland kimmahti kuin potkaistu pallo, ja kun he taasen katsahtivat ulos, oli Unioni-aukio pieni ja kaukainen ja murskana, ikäänkuin joku suunnattoman suuri jättiläinen olisi kierinyt sen ylitse. Itäpuolen rakennukset paloivat kymmenkunnassa kohdassa ilmalaivan leimuavien repaleiden ja vääristyneen luurangon alla, ja kaikki katot ja seinät olivat naurettavasti vinossa ja luhistuivat toinen toisensa jälkeen. "Herra jumala!" sanoi Bert. "Mitä on tapahtunut? Katsokaas noita ihmisiä!"
Mutta ennenkuin Kurt ennätti antaa selitystä, ilmalaivan kimeät kellot kutsuivat jokaisen määräpaikalleen ja hänen oli lähdettävä. Bert epäröi ja astui mietteissään käytävään katsahtaen tällöin taakseen akkunaan. Hän lensi heti kumoon, kun prinssi törmäsi häneen hyökätessään suin päin hytistään keskivarastoihin.
Bert näki vilahdukselta prinssin suuren vartalon, kun tämä raivosta kalpeana, suunnattoman suuttumuksen järisyttämänä, suurta nyrkkiään puistaen kiiti ohitse. "Blut und Eisen!" huusi prinssi ikäänkuin kiroten. "Oh! Blut und Eisen!"
Joku kaatui Bertin päälle — kaatumisesta päättäen se lienee ollut von Winterfeld — ja joku toinen pysähtyi ja potkaisi häntä halveksien ja kovasti. Sitten hän kohosi istualleen hieroen vammoittunutta poskeaan ja korjaillen sidettä, joka hänellä yhä vielä oli päässään. "Piru vieköön tuon prinssin!" sanoi Bert perin kauhistuneena. "Hänellä on huonommat tavat kuin koiralla!" Hän nousi seisaalleen, tuumaili hetken ja lähti sitten astumaan pikku parvekkeen portaille päin. Silloin hän kuuli hälinää, joka ennusti prinssin palaavan. Hän livahti hyttiinsä kuin kaniini onkaloonsa ja pelastui parahiksi tuon karjuvan raivonhengen kynsistä.
Hän sulki oven, odotti, kunnes käytävässä hiljeni, astui sitten akkunan ääreen ja katsoi ulos. Pilviharso teki näköalan hämäräksi ja ilmalaivan keikkuminen saattoi kuvan nousemaan ja laskemaan. Siellä ja täällä juoksi joku ihminen, mutta enimmäkseen seutu oli autio. Kadut näyttivät levenevän, ne kävivät selvemmiksi ja pienet pisteet, jotka olivat ihmisiä, suuremmiksi Vaterlandin painuessa jälleen alaspäin. Hetken kuluttua se keinui Broadwayn alapään kohdalla. Bert huomasi, etteivät pisteet juosseetkaan enää, vaan seisoivat paikallaan katsellen ylöspäin. Sitten ne alkoivat äkkiä juosta uudelleen.
Ilmalaivasta oli pudonnut jotain, mikä näytti pieneltä ja hauraalta. Se osui katukivitykseen erään suuren porttikäytävän kohdalla juuri Bertin alapuolella. Katukäytävää pitkin loikki muuan pieni mies muutaman kyynärän päässä ja pari kolme toista sekä eräs nainen hyökkäsi kadun poikki. He näyttivät varsin naurettavilta, päät kun olivat niin perin pienet, kyynärpäät ja jalat niin kovassa puuhassa. Oli kerrassaan hullunkurista nähdä heidän jalkojensa liikkuvan. Ylhäältä katsottuina ihmisolennot menettävät kaiken arvokkuutensa. Katukäytävällä loikkiva pieni mies hypähti omituisesti — epäilemättä kauhuissaan kun pommi putosi hänen viereensä.
Siltä kohdalta leiskahti joka suunnalle huikaisevia liekkejä, ja pieni mies muuttui silmänräpäykseksi tulisoihduksi ja hävisi — hävisi tykkänään. Kadulle juoksevat ihmiset tekivät eriskummallisia kömpelöitä loikkauksia, lysähtivät sitten maahan ja jäivät makaamaan liekkien nuoleskellessa heidän repeytyneitä vaatteitaan. Sitten alkoi porttiholvista tippua palasia ja rakennuksen alaosa luhistua rymisten, ikäänkuin kellariin olisi syydetty kivihiiliä. Bert erotti heikkoa kirkunaa, ja kadulle syöksyi lauma ihmisiä, joista muuan mies ontui ja viittoili hullunkurisesti. Hän pysähtyi ja kääntyi jälleen rakennusta kohti. Joukko putoavia tiilikiviä osui häneen, hän lennähti taaksepäin pitkälleen ja jäi makaamaan liikkumattomana. Kadulle tulvaili tomua ja mustaa savua, ja hetken perästä leimahti esiin punainen liekki…