Tällä tavoin alkoi New Yorkin verilöyly. Se oli ensimäinen luonnontieteiden aikakauden suurista kaupungeista, joka sai kärsiä ilmasodan suunnattomasta voimasta ja eriskummallisista vajavaisuuksista. Se tuhottiin, kuten edellisellä vuosisadalla lukemattomia barbaarisia kaupunkeja oli pommitettu, koska se oli samalla liian voimakas pitää vallassa ja liian kuriton ja ylpeä antautuakseen häviön karttamiseksi. Näin ollen tuo teko oli välttämätön. Prinssin oli mahdotonta luopua ja tunnustaa hävinneensä, ja kaupunkia ei käynyt lannistaminen muulla tavoin kuin tuhoamalla se suurimmaksi osaksi. Tämä onnettomuus johtui aivan loogillisesti siitä tilasta, joka oli luotu sovittamalla tieteet sodankäyntiin. Suurkaupunkien hävittämistä ei voinut karttaa. Vaikka prinssi olikin joutunut äärettömän pahaan pulaan, hän koetti kuitenkin olla kohtuullinen verilöylyssäkin. Sinä iltana hän ehdotti vain Broadwayn hävittetäväksi. Hän määräsi ilmalaivaston kulkemaan Vaterlandin ohjaamana tämän valtatien päällitse ja pudottamaan matkallaan pommeja. Ja niin meidän Bert poikamme joutui olemaan todistajana teurastuksessa, joka oli maailmanhistorian kylmäverisimpiä. Siinä miehet, jotka eivät olleet kiihtyneitä eivätkä alttiina muulle vaaralle kuin mahdollisesti moniaalle luodille, syytivät kuolemaa ja tuhoa alhaalla olevien kotien ja väkijoukkojen ylle.

Hän takertui akkunan pieleen ilmalaivan keikkuessa ja heiluessa ja tuijotti hämärille kaduille läpi hienon sateen, jota tuuli nyt ajoi edellään. Hän näki ihmisten juoksevan ulos taloista, näki rakennusten sortuvan ja tulen alkavan riehua. Matkallaan ilmalaivat murskasivat kaupungin, kuten lapsi hajoittaa kiviliuskoista ja pahvista rakentamansa kartanot. Alhaalla jäi jälkeen raunioita ja loimuavia tulipaloja, kuolleita milloin kasoittain, milloin hujan hajan, miehiä, naisia ja lapsia sikin sokin, ikäänkuin he eivät olisi olleet sen enempää kuin maureja tai zulu-neekereitä tai kiinalaisia. Alinen New York oli pian muuttunut punaisia liekkejä syytäväksi tulipesäksi, josta ei voinut paeta minnekään. Raitiotie-, rautatie- ja lauttaliikenne oli kokonaan pysähtynyt, eikä hämmentyneillä pakolaisilla ollut tuossa synkässä sekasorrossa tietä valaisemassa ainoakaan muu valo paitsi tulipalot. Hän aavisti ja näki vilahdukselta, miltä mahtoi tuntua olla siellä alhaalla aavisti ja näki. Ja äkkiä hänen mieleensä juolahti ikäänkuin uskomattomana keksintönä, ettei sellaisia onnettomuuksia saattanut tapahtua ainoastaan tässä omituisessa, jättiläismäisessä, vieraassa New Yorkissa, ne olivat mahdollisia myöskin Lontoossa — Bun Hillissä! — ettei tuo pieni saari keskellä hohtavia meriä enää ollutkaan saavuttamaton, ettei koko maailmassa enää ollut jälellä paikkaa, missä Smallwaysit voivat ylpeinä nostaa päätään ja äänestää sotaa ja rohkeata ulkopolitiikkaa ja kuitenkin itse säästyä moisilta hirmuilta.

SEITSEMÄS LUKU.

Vaterlandin haaksirikko.

1.

Ja sitten syttyi Manhattan-saaren liekkien yläpuolella taistelu, ensimäinen ilmataistelu. Amerikkalaiset olivat käsittäneet, kuinka kalliiksi heidän odotuksensa täytyi käydä, ja iskivät kaikin voimin, voidakseen mahdollisesti vielä pelastaa New Yorkin tuon hullun rautaprinssin käsistä, tulesta ja tuhosta.

He hyökkäsivät saksalaisten kimppuun iltahämyssä ankaran myrskyn siivillä, ukkosen ja sateen kera. He saapuivat Washingtonin ja Philadelphian leireistä täyttä vauhtia kahdessa osastossa, ja yllätys olisi ollut täydellinen, ellei Trentonin luona olisi liikuskellut etuvartija-ilmalaivaa.

Hävitykseen kyllästyneinä ja uupuneina ja ampumavarastonsa puoleksi tyhjennettyään saksalaiset asettuivat parhaillaan päin myrskyä vastaan, kun saapui sanoma tästä hyökkäyksestä. New York oli jäänyt kaakon puolelle, sen mustalla pinnalla loisti nyt hirveä punainen arpi. Kaikki ilmalaivat keikkuivat ja horjuivat, raepuuskat painoivat niitä alaspäin ja pakottivat ne ponnistellen pyrkimään jälleen ylöspäin. Ilma oli käynyt purevan kylmäksi. Prinssi oli antamaisiilaan käskyn laskeutua maahan päin ja päästää alas kupariset ukkosenjohtoketjut, kun hän sai viestin aeroplaanihyökkäyksestä. Hän järjesti laivastonsa riviin päin etelää, määräsi drachenfliegerit miehitettäviksi ja asetettaviksi lähtökuntoon ja antoi laivojen nousta koleaan kirkkauteen kosteuden ja pimeyden yläpuolelle.

Bert pääsi vain vähitellen selville siitä, mikä vaara nyt uhkasi. Hän seisoi silloin ruokailuhuoneessa, missä jaettiin ruoka-annoksia. Hän oli jälleen ottanut käytäntöön Butteridgen turkit ja hansikkaat ja lisäksi verhoutunut huopapeitteeseen. Hän kastoi leipäänsä keittoon ja puraisi siitä aimo palasia. Hajareisin seisoen hän nojasi seinää vastaan pysyäkseen tasapainossa ilmalaivan keikkuessa. Miehet näyttivät väsyneiltä ja alakuloisilta; muutamat juttelivat, mutta useimmat murjottivat pahalla päällä ja mietteissään, pari oli merikipeätä. Kaikissa näytti vallitsevan omituinen, murhaamisen aiheuttama tunne, että he olivat hyljeksittyjä heittiöitä, että heidän allaan oli maa ja raivostunut ihmissuku, joka oli mertakin vihamielisempi.

Sitten uutinen iski heidän joukkoonsa. Ovelle ilmestyi tukeva punakka mies, jolla oli vaaleat silmäripset ja arpi, ja hän huusi saksaksi jotain, mikä ilmeisesti saattoi jokaisen hätkähtämään. Muuttunut äänen sävy järkytti Bertiäkin, vaikkei hän ymmärtänyt sanaakaan. Ilmoitusta seurasi äänettömyys, ja sitten sateli kysymyksiä ja arveluita. Yksinpä kipeätkin miehet kiihtyivät puhumaan. Muutaman minuutin ajan ruokailuhuone oli kuin mikäkin mielisairaala, ja sitten, ikäänkuin uutisen vahvistukseksi, kellot alkoivat kilistä kutsuen miehet paikoilleen.