"Joka tapauksessa kuitenkin —" alotin.
"Se oli nyt kerta kaikkiaan vain sattuma", keskeytti hän. "niin kuin kaikki ihmiskohtalot. Vain aasit eivät tätä älyä. Minkä vuoksi olen minä täällä nyt — sivistyksen parista karkotettuna epattona — sen sijaan että olisin onnellinen ihminen, joka saisi nauttia Lontoon kaikista huvituksista? — Sangen yksinkertaisesti vain sen vuoksi että — yksitoista vuotta sitten — menetin älyni vain kymmeneksi minutiksi."
Hän lopetti.
"Niinkö?" sanoin minä.
"Siinä kaikki."
Vaikenimme. Yhtäkkiä hän naurahti.
"Tässä tähtien valossa on jotakin, joka aukaisee kielen siteet. Olen hölmö, mutta haluan kuitenkin kertoa teille jotakin nyt."
"Mitä hyvänsä minulle kerrottekin, voitte luottaa vaiteliaisuuteeni…
Jos sitä tarkotatte."
Hän oli alottamaisillaan kertomuksensa, mutta pudisti sitten epäröiden päätänsä.
"Olkaa kertomatta. Minusta se on samantekevää. Lienee parasta, että säilytätte salaisuutenne. Ei ole mitään voitettu, jos vastaan luottamustanne. Ellen … niin?"