Hän murahteli epäselvästi, eikä minua erikoisesti haluttanut — totta puhuakseni — kuulla, mikä oli karkottanut nuoren lääketieteen ylioppilaan Lontoosta. Kohautin harteitani ja käännyin. Lähellämme seisoi tuntematon olento, katsellen tähtiä. Olento oli Montgomeryn merkillinen palvelija. Liikahtaessani loi hän minuun nopean katseen yli olkansa, sen jälkeen tirkistellen taas tähtiin.
Tämä tuntunee teistä vähäpätöiseltä, mutta minuun se vaikutti kuin äkkinäinen isku. Lähellämme ei ollut muuta valoa kuin ohjausrattaan vieressä oleva lyhty. Olennon kasvot olivat vain hetken tämän valopiirissä, ja minä näin hänen silmissään omituisen viheriän hohteen.
Silmät eivät minusta näyttäneet ollenkaan ihmisen silmiltä. Tuo musta olento tulisilmineen johdatti mieleeni kaikki unohtuneet kauhut, jotka olivat lapsen mielen vallanneet noidista kuunnellessaan. Sitten tuo ilkeä vaikutus hävisi äkkiä kuten oli tullutkin, ja kuulin Montgomeryn sanovan minulle:
"Aion mennä sisään, jos jo olette saanut kylliksenne tästä."
Vastasin jotakin tilanteeseen sopimatonta. Menimme kannen alle, ja hän toivotti hyvää yötä kajuttani ovelta.
Yöllä kiusasivat ilkeät unet minua. Kuu nousi myöhään. Se loi kalpean hohteen aavemaisen vaaleaan kajuttani kattoparteen ja saattoi sen seinälaudotuksen pahaaennustavan väriseksi. Ja sitten heräsivät koirat alkaen haukkua ja ulvoa, joten saatoin nukkua vain hetken kerrallaan, unentapaisessa horroksessa, kunnes aamu sarasti.
V.
Mies, jolla ei ollut paikkaa minne mennä.
Yöllä näin levottomia unia ampumisesta ja metelistä. Aamulla herätessäni hieroin silmiäni ja kuuntelin yläpuoleltani kuuluvaa melua. En aluksi muistanut, missä olin.
Kuulin yhtäkkiä paljaitten jalkojen astuntaa ja raskaitten esineitten kolinaa, joita heitettiin sinne tänne, sekä ankaraa kahleitten kalsketta. Edelleen kuulin veden kohinaa, kun alus kääntyi ja pieni vihreänkeltainen aalto löi kajutan pyöreään ikkunaan. Pukeuduin kiireesti ja nousin kannelle.