VIII.
Puman kiljunta.
Montgomeryn sisääntulo keskeytti mietiskelyni. Hänen merkillinen palvelijansa seurasi häntä kantaen tarjotinta, jolla oli leipää, vihanneksia ja muuta syötävää sekä viskipullo, vesiruukku ja kolme lasia ja veitsiä. Katsoin tutkivasti tuohon kummalliseen olentoon ja huomasin, että hän tarkkasi minua omituisella, levottomalla katseellaan. Montgomery sanoi tulleensa syömään kanssani. Moreau ei kiireellisiltä töiltään nyt joutanut.
"Moreau!" sanoin minä. "Nimi on minulle tuttu."
"Piru vieköön, taitaapa olla!" vastasi hän. "Mikä hölmö olinkaan mainitessani sen! Joka tapauksessa, saattanette siitä arvailla salaisuuksiamme. Maistuuko viski?"
"Ei kiitos, olen absolutisti."
"Toivonpa, että voisin sanoa samoin — mutta nyt se on jo liian myöhäistä! Tuo pirun juoma se saattoi minut tänne — viski ja muuan sumuyö. Kuvittelin, että minua onnesti silloin kuin Moreau kehotti minua lähtemään hänen mukaansa. Merkillistä…"
"Montgomery", sanoin yhtäkkiä, kun palvelija oli sulkenut oven jälkeensä, "minkä vuoksi on palvelijallanne teräväpäiset korvat?"
"Mitä hittoa!" huudahti hän suu täynnä ruokaa — "teräväpäiset korvat?"
"Niin juuri", sanoin niin tyynesti kuin suinkin, "ja vielä kaunis ruskea karvapeite niillä?"