"Hei!" huusin minä.
Hän hypähti maahan ja kääntyi minuun päin.
"Sanokaa, mistä saisin jotakin syötävää", virkoin.
"Syödä?" sanoi mies. "Syödä ihmisen ruoka nyt", lisäsi hän katsahtaen heiluvaan köynnökseen. "Majan luona."
"Mutta missä maja on."
"Ah!"
"Olen vastikään tullut tänne, kuten tiedätte."
Mies kääntyi alkaen kulkea edelläni. Hänen kaikki liikkeensä olivat kummallisen nopeat. "Tulla mukana", sanoi hän. Seurasin häntä, nähdäkseni, mitä tästä tulisi. Arvelin, että maja oli joku yksinkertainen vaja, jossa hän ja toiset kummitukset oleilivat. Ehkäpä he osottautuisivat ystävällisiksi, jotta voisin jollakin tavoin vaikuttaa heihin. Enhän vielä tiennyt, missä määrin he olisivat unohtaneet inhimillisen alkuperänsä, jonka heillä luulin olevan.
Apinamainen kumppanini tallusteli vierelläni riippuvin käsin ja ulkonevin alaleuoin. Aloin miettiä, paljonko hän vielä saattaisi muistaa.
"Kuinka kauan olette ollut tällä saarella?" kysyin.