Hän katsoi tarkasti viidakkoon ottaen esiin revolverinsa tarkastaen sitä.
"Luulen tuntevani sen", sanoin minä. "Heitin sen kivellä pyörryksiin.
Sen päässä täytyy olla kunnollinen kuhmu."
"Mutta meidän on myöskin todistettava, että se tappoi kaniinin", sanoi Montgomery. "Minua kaduttaa, että ollenkaan toin tänne kaniineja."
Astuin edelleen hänen seuratessaan minua.
"Katsokaa", sanoi hän kuiskaten, "heihin on isketty se kiinteä mielle, että he eivät saa syödä mitään, mikä tuodaan maihin tänne. Jos joku heistä sattumalta on päässyt verenmakuun…"
Jatkoimme matkaamme ääneti.
"Kummastelenpa, mitä on saattanut tapahtua? — Tein tuhmuuden tuonnoin. Tuo palvelijani… Näytin hänelle, kuinka kaniini nyljetään ja keitetään… Muistan nyt nähneeni hänen nuoleskelevan käsiään … en tullut ajatelleeksi sitä ennemmin. Tämä on lopetettava. Minun täytyy kertoa tästä Moreaulle."
Moreausta tuntui asia vieläkin vakavammalta kuin Montgomerystä.
"Meidän on annettava niille peljättävä esimerkki", sanoi hän. "Minä puolestani olen aivan vakuutettu siitä, että rikkoja on leopardi-ihminen, mutta kuinka voimme todistaa sen? Valitan, ettette voinut hillitä himoanne liharuokaan, Montgomery, jotta olisimme päässeet näistä ikävyyksistä. Tästä voi vielä koitua sangen vakava juttu!"
"Minä olin aasi!" sanoi Montgomery. "Mutta tehty ei tule tekemättömäksi. Sanoittehan tekin, että voisin tuoda kanit tänne."