Saavuimme taas aukealle ja näimme saaliimme juoksevan nelin jaloin, katsellen taakseen, muristen ja hampaitaan näytellen. Nyt ulvoivat susi-ihmiset riemusta. Olennolla oli vielä vaatteet päällään, ja matkan päästä näyttivät sen kasvot inhimillisiltä, mutta sen liikkeet olivat kissamaiset ja harteitten asento muistutti takaa-ajettua eläintä. Se hävisi viidakkoon M'lingin ollessa aukean puolivälissä. Olimme hajaantuneet ketjuun. Leopardi-ihminen oli harjulta nähnyt vaaran ja piiloutunut viidakkoon. Mutta Montgomery huomasi tämän ja kääntyi sitä vastaan. Minä horjuin eteenpäin lopen väsyneenä, sillä en uskaltanut jäädä noitten hirviöitten pariin. Vihdoin vauhti hiljeni sillä olimme ajaneet eläinparan eräälle niemekkeelle. Moreau johti meitä, ruoska kädessään, ja nyt lähestyimme hitaasti, huudellen toinen toisillemme, kiristäen ketjua uhrimme ympärille, joka väijyi hiljaa ja näkymätönnä viidakossa, missä olin sen nähnyt keskiyön pakomatkallani.
"Varovasti!" huusi Moreau, kun ketjun ulommat päät olivat ehtineet viidakkoon ja ympäröineet olennon.
"Pitäkää varanne, jos se tekisi hyppäyksen!" huusi Montgomery viidakon takaa.
Minä olin viidakon edessä olevalla rinteellä. Montgomery ja Moreau johtivat ajoa pitkin rantaa alhaalla. Etenimme hitaasti pensaitten ja köynnöskasvien joukkoon. Ahdistettu pysyi hiljaa.
"Takaisin tuskien huoneeseen, tuskien huoneeseen!" kiljui apinaihminen, kaksikymmentä metriä etäämpänä oikealla.
Kuullessani tämän, annoin tuolle takaa-ajetulle olento paralle anteeksi kärsimyksen, minkä se oli minulle tuona yönä aiheuttanut.
Kuulin oksan murtuvan ja oksien väistyvän syrjään hevossarvikuonon raskaista askelista, oikealla puolellani, ja yhtäkkiä näin suojelevan vehreyden läpi takaa-ajamamme olennon. Se lyyhistyi kokoon mahdollisimman pieneksi ja katseli minuun kiiluvine vihreine silmineen.
Saattaa tuntua omituisen ristiriitaiselta — en voi selittää sitä — mutta kun nyt näin tuon olennon täysin eläimen asennossa ja vihertävine silmineen, niin huomasin yhtäkkiä inhimillisen piirteen sen kauhun vääristämissä kasvoissa. Silmänräpäyksen kuluttua näkisivät muut takaa-ajajat sen, se vangittaisiin ja vietäisiin takaisin kauheaan kärsimysten huoneeseen aituukseen. Ojensin revolverini, tähtäsin silmien väliin ja ammuin.
Samassa näki hyenasika sen, heittäytyi hirmuisesti ulvoen sen päälle ja upotti hampaansa sen kurkkuun. Koko eläinkansa kiiruhti paikalle.
"Älkää tappako sitä, Prendick!" huusi Moreau. "Älkää tappako sitä!"