Kerroin hänelle, mitä olin nähnyt. Sain sanotuksi vain katkonaisia lauseita, välillä kivusta huutaen. Sillä välin sitoi hän käsivarteni hyvin taitavasti ja kätevästi.
Hän asetti sen kannikkeeseen ja asettui parin askelen päähän tirkistellen minuun.
"Noin on hyvä!" sanoi hän. "Ja ryhtykäämme nyt tuohon toiseen asiaan."
Hän meni sulkemaan aituuksen portin viipyen hetkisen.
Ajattelin enimmin loukkaantunutta kättäni. Tuo tapaus koski minuun vain kuten niin monet muutkin kauheudet, jotka ympäröivät minut saarella. Istuuduin nojatuoliin ja kirosin perin pohjin koko saaren.
Käsivarteni ensimäinen raskas kipu oli jo alkanut muuttua tuliseksi tuskaksi kun Montgomery palasi.
Hän oli varsin kalpea ja hänen alahuulensa oli entistä enemmän lerpalla.
"En voi nähdä enkä kuulla hänestä mitään" sanoi hän. "Luulenpa hänen tarvitsevan apuani", lisäsi hän katsoen minuun ilmeettömillä silmillään. "Olipa tuo peto voimakas. Se hyvin yksinkertaisesti riuhtasi irti kiinnikkeen muurista."
Hän astui ensin ikkunan ääreen ja sitten ovelle. Lopuksi hän tuli takaisin luokseni ja sanoi:
"Lähden etsimään häntä. Tässä on toinen revolveri teille. Totta puhuakseni, olen toden perään levoton!"