Hän pani revolverin eteeni pöydälle ja meni.
Ilmassa oli levottomuutta.
En voinut kauan istua paikoillani. Otin revolverin ja menin ovelle.
Ulkona oli kuolonhiljaista. Ei tuulenhenkäystäkään tuntunut, meri oli kuin peili, taivas pilvetön ja ranta autio.
Kiihtyneeseen ja melkein kuumeiseen tilaani vaikutti hiljaisuus painostavasti.
Koetin viheltää, mutta ääni tukehtui. Kirosin taas, toisen kerran jo tänä aamuna. Lopuksi astuin aituuksen nurkkaukseen ja katselin viidakkoon, joka oli niellyt Moreaun ja Montgomeryn.
Koska palaisivat he, ja minkälaisessa tilassa?
Kaukaa näkyi muuan pieni harmaa eläinihminen. Hän meni vedenrajalle ja alkoi kävellä edestakaisin. Astuin takaisin portille ja sieltä taas nurkkaukseen, kävellen edestakaisin kuin vahtimies.
Kerran pysähdyin kuullessani Montgomeryn huutavan: "Moreau — hoi!"
Kättäni ei enää särkenyt niin kovaa, mutta se aiheutti kuumetta. Koko ruumistani kuumotti ja minua alkoi janottaa. Varjoni piteni. Pidin silmällä tuota ihmiseläintä, kunnes se katosi. "Palaisivatko Moreau ja Montgomery enää ollenkaan?" — Kolme merilintua alkoi tapella jostakin rantaan ajautuneesta suupalasta.