Lincoln näkyi matkan päässä parvekkeella astuvan joukon läpi heitä kohden. Tyttö huomasi hänet, kääntyi äkkiä omituisen kiihkeänä Grahamin puoleen ja puhui hänelle tuttavallisesti. "Sire", sanoi hän nopeasti, "minä en voi nyt täällä selittää kaikkea. Mutta kansa on onneton; sitä sorretaan — hallitaan huonosti. Elkää unohtako kansaa, joka uhmaili kuolemaa — kuolemaa, jotta te saisitte elää".
"Minä en tiedä mitään" — sanoi Graham.
"Minä en voi nyt selittää".
Lincoln oli aivan lähellä. Hän kumarsi anteeksipyytääkseen tytölle.
"Miellyttääkö uusi maailma teitä, sire?" kysyi Lincoln kunnioittavasti hymyillen ja osottaen käden liikkeellä koolla olevaa loistavaa seuraa. "Joka tapauksessa, on se mielestänne kai muuttunut".
"Niin on", sanoi Graham, "muuttunut. Eikä kuitenkaan muutos ole ollut niin perin suuri".
"Odottakaahan, kunnes pääsette ilmaan", sanoi Lincoln. "Tuuli on tyyntynyt; aeropiili odottaa teitä".
Nuori tyttö odotti Grahamin tervehdystä poistuakseen.
Graham katsahti häneen, oli tekemäisillään kysymyksen, näki varottavan ilmeen hänen kasvoissaan, kumarsi hänelle ja poistui Lincolnin seurassa.
XVI Luku.