"Minä tulen teidän luoksenne", sanoi hän, nousi tuoliltaan ja astui askeleen heitä erottavalle raiteelle. Hän seisahtui, kalpeni ja kätensä kouristuivat. Uusi askel ja hän tarttui kiinni aeronautiin. Hän tunsi ilmanpainon painavan kuin taakan olkapäitään. Tukkansa liehui pörröisenä. Hattu lensi kauvaksi. Ilmavirta kohisi jakajan yli ja löi hänen kutrinsa poskille. Aeronauti teki nopeasti muutaman liikkeen saadakseen tasapainon kuntoon ja suojatakseen hänet ilmanpainolta.
"Selittäkää minulle", sanoi Graham. "Mitä seuraa siitä, kun lykkäätte koneen eteenpäin".
Aeronauti epäröi. Vastasi sitten. "Sitä on hyvin vaikea selittää, sire".
"Vaikkakin", huusi Graham. "Vaikkakin".
Syntyi hetken äänettömyys. "Lentotaito on salaisuus —"
"Minä tiedän. Mutta minähän olen Mestari ja haluan sen tietää". Hän nauroi tietäessään mikä valta hänellä oli ilmassakin.
Aeropiili teki kaarroksen alaspäin ja tuuli puhalsi Grahamin kasvoihin ja pukunsa liehui koneen kärjen kääntyessä länteenpäin. Molemmat miehet katsoivat toisiaan silmästä silmään.
"Sire, on olemassa laki."
"Joka ei kuulu minuun", sanoi Graham. "Te näytätte sen unohtavan".
Aeronauti tarkasti hänen kasvojaan. "En", sanoi hän. "Minä en sitä unohda, Sire. Mutta koko maan päällä — ei ole muilla kuin valantehneillä aeronauteilla — oikeutta hoitaa konetta. Muut ovat vaan matkustajia —"