Graham tunsi sydämensä vinhaan sykkivän. Hän koetti olla juhlallisen, punnitsevan näköinen.
"Heiltä puuttuu vaan johtaja", sanoi Helen.
"Ja sitten?"
"Te teette mitä tahdotte; — maailma kuuluu teille".
Graham ei uskaltanut enää katsoa häneen. Äkkiä alkoi hän puhua. "Nuo vanhat unelmat, kaikki se mitä uneksin, vapaus, onni. Ovatko ne vaan unelmaa? Voisiko yksi mies — yksi mies —?" Äänensä hiljeni ja hän vaikeni.
"Ei yksi mies, vaan kaikki yhdessä — antakaa heille vaan johtaja, joka antaa muodon heidän sydämensä toiveille".
Graham pudisti päätään ja vaikeni hetkisen.
Hän katsoi äkkiä ylös ja heidän katseensa yhtyivät. "Minä en usko niinkuin te", sanoi hän. "Minä en ole niin nuori. Minulla on täällä vaan otaksuttu valta. Ei — antakaa minun puhua. Minä en voi perustaa oikeuden valtakuntaa — siihen minulla ei ole voimaa — mutta jotain, joka enemmän lähenee oikeutta kuin vääryyttä. Minä en voi luoda tuhatvuotista valtakuntaa, mutta minä olen päättänyt hallita. Puheenne on herättänyt minut. Te olette oikeassa. Ostrog saa tietää, missä hänen valtansa loppuu. Ja minä opetan hänelle. Yhden minä lupaan teille. Tämä työorjuus loppuu".
"Ja te tahdotte hallita?"
"Niin. Sillä ehdolla, että —. Yhdellä ehdolla".