"Millä?"
"Sillä, että te autatte minua".
"Minä! — nuori tyttö!"
"Niin. Ettekö te näe, että minä olen ypöyksin".
Helen vavahti ja silmissään näkyi säälin ilme. "Tarvitseeko teidän kysyä, tahdonko auttaa teitä?" sanoi hän.
Helen seisoi hänen edessään kauniina, lumoavana, ja hänen innostuksensa, heidän aikeittensa suuruus loi aivan kuin vahvan virran heidän välilleen. Koskea häneen, tarttua hänen käteensä oli se ilo mitä hän eniten toivoi. "Minä tahdon siis hallita", sanoi hän hitaasti. "Minä tahdon hallita —" Hän vaikeni. "Teidän kanssanne".
Syntyi syvä äänettömyys. Sitten kuului kellon lyönti. Helen ei vastannut mitään. Graham nousi.
"Juuri nyt", sanoi hän, "odottaa Ostrog minua". Hän epäröi katsoen häntä suoraan silmiin. "Kun minä olen kysynyt häneltä muutamia asioita —. On paljon, mitä minun täytyy saada tietää. Minä menen ehkä omin silmin katsomaan kaikkea tuota, josta te puhuitte. Ja kun sitten palaan —?"
"Minä saan kyllä tietää, milloin menette ja tulette. Minä tahdon odottaa teitä täällä".
Graham loi häneen syvän katseen.